Asetuksilla yhtenäisyyttä rakentamisen ohjaukseen

Tiedote 12.3.2015 klo 15.12

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt asetuksen rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen muutoksen, joka koskee pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan tehtäviä. Asetuksilla tarkennetaan 1.9.2014 voimaan tullutta maankäyttö- ja rakennuslain muutosta, jossa uudistettiin rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksia, rakennuksen suunnittelua ja suunnittelijoita, rakennustyönjohtoa, rakennuslupamenetelmiä ja rakentamisen viranomaisvalvontaa koskevaa sääntelyä vastaamaan perustuslain vaatimuksia. 

Tänään on myös annettu ympäristöministeriön asetus rakentamista koskevista suunnitelmista ja selvityksistä sekä viisi ohjetta, jotka edistävät lain ja asetusten yhtenäistä soveltamista.

Vaikka sääntely säilyy sisällöllisesti pääosin ennallaan, asetukset ja ohjeet uudistavat merkittävästi rakentamisen ohjausta. Sääntely selkiytyy, ja säännösten soveltamisesta tulee aiempaa ennakoitavampaa ja yhtenäisempää. Samalla sääntelyn määrä merkittävästi vähenee.

Tehtävien vaativuusluokitus ja suunnittelijoiden ja työnjohtajien kelpoisuussääntely ovat keskeinen osa rakentamisen laatujärjestelmää. Vaativuusluokkien välisiä eroja on täsmennetty, jotta voidaan ennakoida, minkälaista asiantuntemusta ja kelpoisuutta kussakin tehtävässä vaaditaan. Asetuksessa säädetään suunnittelualoittain, milloin vaativuusluokka määritetään vähäiseksi, tavanomaiseksi, vaativaksi ja poikkeuksellisen vaativaksi. Edelleen valtaosa suunnittelutehtävistä määritetään tavanomaiseen tai vaativaan luokkaan. Näihin tehtäviin liittyvät kelpoisuudet on jo lainsäädännössä säilytetty ennallaan.  Vaativuusluokissa on eroteltu uudisrakentaminen ja korjaustyö.

Asetuksissa annetaan muun muassa tarkempia säännöksiä lupa-asiakirjojen, suunnitelmien ja selvitysten laatimiseen sekä näiden toteuttamiseen rakennustyössä. Rakentamisesta ja valvonnasta on annettu erillinen ohje rakennushankkeeseen ryhtyvää tahoa,  työnjohtajaa ja viranomaista koskevan sääntelyn soveltamisesta.  Uudistuksella korostetaan korjausrakentamisen erityispiirteiden huomioon ottamista suunnittelussa, rakennustyön johtamisessa ja viranomaisvalvonnassa.

Tänään annetut asetukset tulevat voimaan 1.6.2015. Erillisillä asetuksilla kumotaan vuodesta 2002 lähtien käytössä olleet ympäristöministeriön asetukset rakennuksen suunnittelijoista ja suunnitelmista (Suomen Rakentamismääräyskokoelman osa A2) ja rakentamisen valvonnasta ja teknisestä tarkastuksesta (Suomen Rakentamismääräyskokoelman osa A1).

 

Lisätietoja:
 

Asetukset

  • Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä: rakennusneuvos Aila Korpivaara, p. 050 572 6357
  • Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta koskien pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan tehtäviä: hallitussihteeri Erja Werdi, p. 040 173 283
  • Ympäristöministeriön asetus rakentamista koskevista suunnitelmista ja selvityksistä: yliarkkitehti Pekka Lukkarinen, 0400 143 950

Ohjeet

  • Ympäristöministeriön ohje rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokista: yliarkkitehti Erja Väyrynen, p. 040 197 6402
  • Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta: yliarkkitehti Erja Väyrynen, p. 040 197 6402
  • Ympäristöministeriön ohje rakentamista koskevista suunnitelmista ja selvityksistä: yliarkkitehti Pekka Lukkarinen, p. 0400 143 950
  • Ympäristöministeriön ohje rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta: ylitarkastaja Mirkka Saarela, p. 050 569 6051 ja yliarkkitehti Timo Saarinen, p. 0400 143 963  
  • Ympäristöministeriön ohje rakennustyön suorituksesta ja valvonnasta: ylitarkastaja Mirkka Saarela, p. 050 569 6051 ja hallitussihteeri Minna Välimäki, p. 040 529 1281

Kaikki sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi