Kärkihankerahoituksella parannetaan vesien ja Itämeren tilaa

Tiedote 22.5.2018 klo 11.02

Tiedotetta on korjattu päivittämällä sen liite 31.8.2018

Ympäristöministeriö rahoittaa lähes viidellä ja puolella miljoonalla eurolla vesien ja Itämeren tilaa parantavia kärkihankkeita eri puolella Suomea. Rahoitusta saa yhteensä 27 hanketta.

kärkihanke

”Ympäristöministeriö kiittää hyvistä hakemuksista, joita tuli tällä kierroksella 108 kappaletta. Nyt saimme ensi kertaa myös metsätalouden vesiensuojeluun liittyviä hakemuksia”, asunto, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoo.

Vesien- ja merenhoidon kärkihankerahoituksella muun muassa edistetään kestävää ja ravinteita kierrättävää maataloutta Raaseporinjoen alueella. Samalla parannetaan sekä joen että rannikon merialueen ekologista tilaa. Vantaanjoen fosforikuormitusta ja päästöjä Helsingin Vanhankaupunginlahteen leikataan kipsin peltolevityksellä. Hanke tuottaa myös uutta tietoa kipsilevityksen vaikutuksista kalakantoihin. Pienvesien suojelua ja kunnostusta viedään eteenpäin Järvenpään Loutinojalla osana maankäytön suunnittelua. Hankkeen hulevesiratkaisut vähentävät myös ravinteiden ja haitta-aineiden kuormitusta Tuusulanjärveen.

Metsätalous ja vesiensuojelu yhdistyvät hankkeessa, jossa testataan uusia puupohjaisia materiaaleja, kuten risu- ja rankatukkeja. Niiden pinnoille kehittyvä biofilmi ja sitä hyödyntävä eliöstö suodattavat vedestä epäpuhtauksia. Metsänuudistamisaloilla pyritään myös kehittämään luonnonmukaisia valuma- ja maavesien käsittelymenetelmiä.

Kärkihankerahoituksella tuetaan myös taloudellisesti kannattavien hoitokalastusmallien kehittämistä, ja Pyhäjärvi-instituutin hankkeesta odotetaan valtakunnallista esimerkkiä. Lisäksi Savossa, Oulussa, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla tuetaan vesien suojelijoiden välistä verkostoitumista.

Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevan ohjelman kärkihankerahoilla edistetään ravinteiden kierrätyksen turvallisuutta sekä ravinteiden talteen ottamista jätevesistä ja elintarviketuotannon sivuvirroista. Näistä raaka-aineista tuotettujen lannoitteiden käyttämistä vauhditetaan kehittämällä niille kansallista laatujärjestelmää sekä viljelysuunnittelua helpottavaa työkalua. Varsinais-Suomessa kehitettyä ravinneneutraalin kunnan konseptia levitetään koko Suomeen. Tampereella Hiedanrannan kaupunginosassa kokeillaan erilaisia saniteetti- ja viemäröintiratkaisuja virtsan ja ulosteen erilliskeräämistä varten.

Hankkeet päättyvät vuoden 2020 loppuun mennessä.

Lisätietoja:

Vesien- ja merenhoidon hankkeet: projektipäällikkö Jenni Jäänheimo, p. 0295 250 349, etunimi.sukunimi@ym.fi

Ravinnekierrätysohjelma: projektipäällikkö Arja Nykänen, p. 0295 250 053, etunimi.sukunimi@ym.fi