Urho Kekkosen kansallispuiston rajoihin ehdotetaan pientä muutosta

Tiedote 30.8.2018 klo 13.43

Valtioneuvoston esityksen mukaan Urho Kekkosen kansallispuistoon liitettäisiin lähes kaksi sataa hehtaaria suojeluun hankittuja arvokkaita luontoalueita ja erotettaisiin alle kymmenen hehtaarin alue Tankavaaran luontokeskuksen ympäristöstä. Rajausmuutos mahdollistaa luontokeskuksen aiempaa monipuolisemman käytön ja kehittämisen.

Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi Urho Kekkosen kansallispuiston rajauksen muuttamisesta. Kansallispuiston eteläreunalta on tarkoitus rajata puiston ulkopuolelle noin 9,3 hehtaarin laajuinen, E75-tiehen rajoittuva Tankavaaran luontokeskuksen alue. Samalla kansallispuistoon liitettäisiin puiston koillisreunalla Suomujoen varressa sijaitseva noin 198 hehtaarin alue.

Rajausmuutos mahdollistaa Tankavaaran luontokeskuksen ja sen kiinteistöjen aiempaa monipuolisemman käytön ja kehittämisen. Noin 30 kilometrin päässä Saariselältä sijaitsevassa Tankavaaran luontokeskukseen tehtiin viime noin 8 800 käyntiä, mikä on alle 3 % kansallispuiston käyntimääristä. Luontokeskuksen näyttely on myös osittain vanhentunut. Luontokeskuksen alue jää kuitenkin edelleen valtion omistukseen ja osaksi Natura 2000 -verkostoa. Metsähallitus huolehtii edelleen alueen luonnon- ja sotahistoriallisista arvoista.

Urho Kekkosen kansallispuistoon liitettävä ns. Suomun Villen alue rajautuu kansallispuistoon ja kuuluu sen kanssa samaan Natura-alueeseen. Maat on hankittu valtiolle jo kauan sitten luonnonsuojelutarkoituksiin ja ovat jo Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa. Suomun Villen tila muodostaa maisemallisesti ja kulttuuriperinnöltään arvokkaan sekä luontotyypeiltään monipuolisen harjualueen Suomujoen varressa ja täydentää merkittävällä tavalla kansallispuiston luonnonarvoja.

Tänään annetun hallituksen esityksen luonnos oli lausuntokierroksella 7.5.–4.6.2018, jolloin siitä annettiin 14 lausuntoa. Lausunnonantajat pitivät rajausmuutosta pääsääntöisesti perusteltuna ja kannatettavana.

Urho Kekkosen kansallispuisto oli viime vuonna käyntimäärältään Suomen toiseksi suosituin kansallispuisto (334 700 käyntiä vuonna 2017). Valtaosa kansallispuiston kävijävirroista kulkee Saariselän kautta.

Rajausmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun lakiehdotus on hyväksytty ja vahvistettu.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Johanna Korpi, ympäristöministeriö, p. 029 525 0278, etunimi.sukunimi@ym.fi

Ympäristöneuvos Aulikki Alanen, ympäristöministeriö, p. 029 525 0333, etunimi.sukunimi@ym.fi

Aluejohtaja Jyrki Tolonen, Metsähallitus, Luontopalvelut, p. 0205 647 640, etunimi.sukunimi@metsa.fi