Länkytän pienestä ja saan maisemaelämyksiä

RSS
1.2.2017 Tapio Heikkilä
heikkilä

Hangon hienot retkeilymahdollisuudet laajenivat muutama vuosi sitten entisestään, kun Tulliniemen eteläkärjessä olevalle Uddskatanin luonnonsuojelualueelle avattiin polku. Vapaasatama oli aiemmin estänyt kulkemisen, mutta neuvottelemalla ja sopimalla onnistui lopulta reitin teko. Nyt jok’ikinen halukas pääsee käymään Suomen eteläisimmässä kärjessä merimaisemia ihailemassa ja vaikka muuttolintuja katselemassa.

Polku mutkittelee niemen kuvetta, satama-alueen vankkaa verkkoaitaa välillä myötäillen kunnes päätyy luonnonsuojelualueelle. Polku on hyvin merkitty maastoon, niemenkärjen rantakallioilla mielestäni liiankin hyvin.

Kymmenet rautatangot on porattu jääkauden hiomaan peruskallioon. Nyt ne, tai ainakin niiden reiät ovat siinä ikuisesti. Ei tuo ympäristövahinkona sinänsä ole missään suhteessa sataman valtaviin asfalttikenttiin, mutta kyse on periaatteesta. Eivätkö kallioon maalatut valkoiset läntit olisi riittäneet tai vaikka perinteisen saaristolaistavan mukaiset kiviset kummelit?

Visuaalista musiikkia

Kevätretkellä samaisen Uddskatanin tyynellä merenselällä kujersi, pulputti ja kaklotti satojen merilintujen konsertti. Penkillä auringonpaisteesta nauttiva rouva sanoi ”härlig musik”. Ajatuksiini ja komeisiin näkymiin uppoutuneena, yhtäkkisestä ruotsin puhumisesta kai hieman hämääntyneenäkin tokaisin: ”ja, visuell musik”.

Ohi mentyäni tajusin samassa että kommenttini oli kömpelöhkö. Lintujen ääntelystähän oli kyse, niiden luomasta äänimaisemasta. Mutta miksei lintujen ihana konsertti merellä voisi olla osa maiseman visuaalisuuteen sisältyvää elämyksellisyyttä? Sain vahingossa uuden näkökulman maisemaan, maisemien visuaalisen musiikin.

Kotka uljas

Syysretkellä samalla niemellä näin tusinan verran harmaahaikaroita. Ne kyyhöttivät kuka milläkin rantakivellä, nokat sinne tänne sojottaen – olivat lysyssä kuin elämäänsä väsyneet virkamiehet. Seuraavassa hetkessä vanha äreän näköinen merikotka lekuttelee mereltä, äkisti luodon takaa, raskain siiveniskuin, silminnähden hieman heittelehtien, tummat siipisulat lepattaen ja pyrstö valkoisena hohtaen.

Johan tuli haikaraparveen ryhtiä ja eloa. Kaikki kohottautuivat äkisti siivilleen, ryntäsivät suin päin eri suuntiin, rääkyivät mennessään tohkeisia tilannearvioita. Pienempien vesilintujen parvet pärskyttivät nekin päätä pahkaa menemään. Saalista kotka ei kuitenkaan vaivautunut edes tavoittelemaan. Silti oli uljas tuo kokenut petolintu. Annoin sille nimeksi Buntta.

Myös kokemukset ja niiden tulkinnat sisältyvät maisemaan.

Kirjoittaja: Työskentelen ympäristöministeriössä maisema-asioista vastaavana ympäristöneuvoksena. Koulutukseltani olen biologi ja taiteen tohtori. Valokuvaus, retkeily ja maisematutkimus toimivat arkityöni varoventtiileinä.

Kuva 1: kuvaaja Martina Motzbäuchel
Kuva 2:  kuvaaja Tapio Heikkilä
. Hanko, Tulliniemi, Uddskatan, 9/2016.

 

Kommentit (1 kommenttia)
jorma-setä
2.2.2017
klo 4.46
Kunhan päivät vähän pitenevät, tuonne on mentävä ihmettelemään. Jorma-setä