Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013 - 2017

Vuonna 2030 maassamme on noin 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta asukasta. Ikärakenteen muutos on erittäin nopea ja se vaikuttaa suoraan asumiseen. Valtion asuntopolitiikalla pyritään varmistamaan, että ikääntyneet voivat asua turvallisesti kodeissaan toimintakyvystä tai varallisuudesta riippumatta.

Jotta ikääntyneet voivat asua kodissaan mahdollisimman pitkään, heillä tulee olla toimiva ja turvallinen asunto ja asuinolot. Asuntokantamme muuttuu kuitenkin hyvin hitaasti ja siksi on tärkeää, että tulevaan muutokseen varaudutaan ennakolta. Hyvät asuinolot osaltaan myös myöhentävät ja jopa ehkäisevät siirtymistä palveluasumiseen ja kalliiseen laitoshoitoon.

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013–2017 valmisteltiin poikkihallinnollisena yhteistyönä. Ohjelman toimenpiteet sisälsivät mm. olemassa olevan asuntokannan korjaamista, uudenlaisten asumisratkaisujen ja palveluasumisen kehittämistä, asuinalueiden kehittämistä ikääntyneiden näkökulmasta sekä asumista tukeviin palveluihin liittyviä kysymyksiä. Ohjelman kautta vaikutettiin sekä ikääntyneiden itsensä että kuntien ja asunto- ja rakennusalan toimintaan.

Tavoitteet

  • Parantaa ikääntyneiden asumisoloja siten, että ikääntyneet voivat asua kodissaan niin pitkään kuin mahdollista terveydentila huomioon ottaen
  • Tukea ikääntyneiden omaa asumiseen liittyvää varautumista ja ennakointia
  • Vaikuttaa siihen, että kunnissa otetaan toiminnan ja talouden suunnittelussa huomioon ikääntyvän väestön asumisen kysymykset
  • Suunnata asunto- ja rakennusalan toimintaa ottamaan entistä paremmin huomioon ikääntyneiden asumisen tarpeita
  • Parantaa toimijoiden yhteistyötä ja luoda ikääntyneiden asumista tukevia toimintamalleja

Toimenpidelinjaukset

  • Ennakointi ja varautuminen
  • Esteettömyyden parantaminen ja asuntojen korjaaminen
  • Asuntojen laatu ja asumisratkaisujen monipuolisuus
  • Asumisen, palvelujen ja elinympäristöjen kokonaisuus

Painopisteet vuosille 2016–2017

Vuosina 2016–2017 ohjelma keskittyi vaikuttamaan laaja-alaisesti siihen, että ikääntyvän väestön asumisen kehittämistarpeet otetaan huomioon asuntopoliittisissa toimenpiteissä, kuntien suunnitelmissa sekä asunto- ja rakennusalan toiminnassa. Ohjelmassa toteutettiin asumisen kokeiluja, kuten asumisen ja hoivan yhdistäviä ratkaisuja. Lisäksi kehitettiin ikääntyneiden asumisen yhteisöllisyyttä ja ikäystävällisiä asuinalueita.

Kehittämisohjelmassa tuotettiin runsaasti tietoa ikääntyneen väestönosan asumistilanteesta ja luotiin kunnille työkaluja ikääntyneiden asumisen ennakointiin ja kehittämiseen. Kehittämisohjelman toimenpiteisiin sisältyi myös muun muassa asuntojen esteettömyyttä ja turvallisuutta parantavan teknologian ja korjausrakentamisen edistämistä.

Kehittämisohjelmaa toteutettiin yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa. Ikääntyneiden asumisen kannalta erityisen tärkeää on kehittää asumista paikallisista lähtökohdista ja osallistaa ikääntyneet asumiseen ja elinympäristöihin liittyvään suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Vanhus
Maskot, Kuvatoimisto Gorilla

Väliarviointi ja väliseminaari 16.12.2015

Kehittämisohjelman puolivälissä toteutettiin ohjelman ulkoinen väliarviointi. Arvioinnissa tuotettiin tietoa tavoitteiden yhteiskunnallisesta relevanssista, ohjelman organisoinnin ja toimeenpanon toimivuudesta sekä alustavista tuloksista ja/tai vaikutuksista sekä esitettiin kehittämisehdotuksia ja jatkotoimenpidesuosituksia ohjelman loppukaudelle. Ohjelman väliseminaari järjestettiin 16.12.2015. 

Päätösseminaari 24.11.2017

Kehittämisohjelman päätösseminaari järjestettiin 24.11.2017 Helsingissä. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja ohjelman yhteistyökumppaneilta, ja ympäristöministeriö ja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma palkitsivat ikääntyneiden asumista aktiivisesti kehittäneitä ja esteettömyyden parantamiseksi paljon töitä tehneitä henkilöitä ja tahoja. Kunniamaininnan saivat (kuvassa) arkkitehti Leena Olsbo-Rusanen, järjestöneuvos ja puheenjohtaja Hilkka Häkkilä, sosiaalineuvos ja puheenjohtaja Arja Ojala, puheenjohtaja Aulis Mäkinen, sosiaalineuvos Jaakko Tuomi, korjausneuvoja Anna-Liisa Romppanen ja hissiasiamies Simo Merilä sekä Helsingin kaupunki.

Kunniamaininnan saaneet ryhmäkuvassa 24.11.2017
© Kuva: Maria Miklas, YHA-kuvapankki

Julkaisut ja muut aineistot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmassa vuosina 2013-2017 valmistuneisiin julkaisuihin ja muihin aineistoihin voit tutustua Ikääntyneiden asuminen -sivustolla Julkaisut -kohdassa (www.ymparisto.fi/ikaantyneidenasuminen) sekä lisäksi myös seuraavasta:

Tulevaisuussuunnitelma

Vuoden 2017 lopussa päättynyt kehittämisohjelma toimi kehittämissysäyksenä prosessissa, jonka lopulliset tavoitteet on asetettu pitkälle tulevaisuuteen. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii ohjelman päättymisen jälkeen edelleen jatkuvia toimia sekä ohjelmassa saavutettujen tulosten (mm. toimintatapojen ja työkalujen) hyödyntämisen varmistamista. Ohjelman tulosten leviämisen ja käyttöönoton edistämiseksi sekä kehittämistyön jatkuvuuden varmistamiseksi ympäristöministeriö toteutti yhteistyössä ohjelman Koordinaatioryhmän ja teemaryhmien sekä muiden yhteistyökumppaneiden ja asiantuntijoiden kanssa tulevaisuussuunnitelmaprosessin.

Ohjelmaan sisältyneessä  ARA:n toteuttamassa Hissi-Esteetön Suomi 2017 –hankkeessa laadittiin lisäksi Hissi-Esteetön Suomi 2017 -hankkeen tulevaisuussuunnitelma, mikä on osa Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tulevaisuussuunnitelmaa.

Tulevaisuussuunnitelman neljä pääteemaa

A. Asuntokannan parantaminen, uustuotanto ja asuinympäristöjen kehittäminen
B. Ikäteknologia ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa
C. Kuntien toiminta ja yhteistyö ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä
D. Ennakointi ja varautuminen

Ikääntyneiden asumisen kehittämiseen liittyvä yhteistyö jatkuu ohjelman toteutukseen osallistuneiden ministeriöiden, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Esimerkkejä tästä ovat mm. Kiinteistö- ja rakennusalan yhteistyö- ja Ikäteknologia- teemaryhmientoiminnan jatkuminen verkostoina. Kiinteistö- ja rakennusalan yhteistyö –verkoston koordinaatiosta vastaa Suomen Kiinteistöliitto Ry ja Ikäteknologia –verkoston koordinaatiosta vuonna 2018 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli Ry:n Ikäteknologiakeskus.

Kehittämisohjelman aikana on lisäksi tuettu ja kehitetty merkittävästi kuntien vanhusneuvostojen toimintaa ikääntyneiden asumiseen ja asuinympäristöihin liittyvissä kysymyksissä ja järjestetty valtakunnallisia vanhusneuvostopäiviä

Ohjelman yhteistyörakenteet

Teemaryhmät

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tukena toimi kolme temaattista teemaryhmää:

  1. Kuntayhteistyö -teemaryhmä; puheenjohtaja asiantuntija Laura Hassi, Kuntaliitto
  2. Kiinteistö- ja rakennusalan yhteistyö -teemaryhmä; puheenjohtaja kehityspäällikkö Jari Virta, Kiinteistöliito
  3. Ikäteknologia -teemaryhmä; puheenjohtaja erityisasiantuntija Lea Stenberg, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli Ry:n Ikäteknologiakeskus

Ohjelman päättymisen jälkeen sekä osana ohjelman tulevaisuussuunnitelman toimeenpanoa toimintaansa jatkavat verkostoina Kiinteistö- ja rakennusalan yhteistyö ja Ikäteknologia -teemaryhmät.


Koordinaatioryhmä

Ympäristöministeriö asetti Koordinaatioryhmän tukemaan ohjelman toteutusta vuosina 20162017.

•  Koordinaatioryhmän asettamispäätös

Yhteistyöryhmä

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutuksen tukena toimi vuosina 2014–2015 ympäristöministeriön asettama Yhteistyöryhmä.

Lisätietoa

Asuntoneuvos Raija Hynynen, Rakennetun ympäristön osasto, Lähiympäristö ja asuminen, puh. 029 525 0093, s-posti: etunimi.sukunimi@ym.fi

Ohjelmapäällikkö (1.11.2013-31.12.2017) Sari Hosionaho, Rakennetun ympäristön osasto, Lähiympäristö ja asuminen, puh. 029 525 0353,  s-posti: etunimi.sukunimi@ym.fi, Twitter: @SariHosionaho

Ajankohtaista RSS

Asuntojen korjausavustusten tulorajat korkeammiksi

15.6.2018
Valtioneuvosto päätti 14.6. asetusmuutoksesta, jolla korotetaan ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjausavustusten tulorajoja. Muutoksen myötä avustuksen tarpeessa olevat pienituloiset ikääntyneet ja vammaiset hakijat voivat saada valtion tukea asuntojensa korjaamiseen. Tavoitteena on helpottaa kotona asumista. Jatkossa korjausavustusta voidaan myöntää sellaisille kotitalouksille, joissa yhden henkilön bruttotulot eivät ylitä 2 000 euroa kuukaudessa.

Julkaistu 11.6.2014 klo 8.32, päivitetty 4.4.2018 klo 13.47