Ilmastonmuutoksen hillitseminen on myös merensuojeluteko

RSS
11.1.2018 Maria Laamanen
Maria Laamanen

Olen työskennellyt Itämeren rehevöitymisen parissa vuoden 1993 suolapulssista alkaen. Rehevöityminen on aina ollut hankala pähkinä, joka juuri nyt tuntuu muuttuneen entistä visaisemmaksi haasteeksi. Miksi Itämeri ei tunnu vastaavan ravinnekuormituksen vähenemiseen?

Vastikään julkaistu Suomen meriympäristön tila 2018 -raportti osoittaa, että rehevöityminen jatkuu, vaikka ravinnekuormitusta on 1980-90 -lukujen taitteesta saatu merkittävästi vähennettyä. Itäisellä Suomenlahdella rehevöitymisen merkit ovat vähentyneet Venäjällä tehtyjen kuormitusvähennysten takia, mutta Saaristomerellä, Selkämerellä ja Perämerellä rehevöityminen etenee.

Miksi Itämeri ei tunnu vastaavan ravinnekuormituksen vähenemiseen? Vastetta hämmentävät vanhasta kuormituksesta meren pohjaan kertynyt sisäinen ravinnevarasto, joka vuotaa ravinteita ennätyslaajan pohjien happikadon seurauksena.

Sisäisten ravinnevarantojen rehevöittävä vaikutus on ilmeinen Suomenlahdella ja Saaristomeren eteläosissa.

Lisäksi ilmastonmuutos pahentaa tilannetta. Vuodenvaihteen lämpimät ja vetiset talvisäät olivat ensimakua tulevaisuuden talvista. Lämpeneminen ja talvisateiden yleistyminen lisäävät paljailta pelloilta huuhtoutuvien ravinteiden määrää. Veden lämpeneminen hidastaa rehevöitymisestä toipumista kiihdyttämällä biologista tuotantoa ja lisäämällä hapenkulutusta.

Riittävätkö vanhat toimet muuttuvissa oloissa enää korjaamaan tilannetta? Emme oikeastaan tiedä paljonko kuormitusta pitäisi vähentää, jotta saavuttaisimme hyvän tilan rehevöitymisen suhteen tulevaisuuden ilmastossa. Tätä täytyy selvittää.

Samaan aikaan meidän täytyy jatkaa kuormituksen vähentämistä kaikilla eri aloilla. Tässä maatalous suurimpana kuormittajana on avainasemassa. Tarvitaan myös lisäkeinoja. Voi olla, että joudumme laajentamaan tehokkaaksi osoittautunutta peltojen kipsausta fosforivaluman vähentämiseksi. Samaan aikaan meidän on huolehdittava siitä, että kykenemme pitämään ravinteet pelloilla ja valumavedet entistä pidempään valuma-alueilla.

On vaikea nähdä, kuinka voisimme vähentää rehevöitymistä nopeassa tahdissa ilman, että onnistuisimme jollain keinoin hallitsemaan Itämeren sisäisiä ravinnevarastoja. Tässä liikumme toistaiseksi tuntemattomalla alueella. Emme kuitenkaan voi jättää tuotakin kiveä kääntämättä. Ympäristöministeriön tilaama selvitys aiheesta valmistuu huhtikuussa.

Ilmastonmuutoksen muutoksen mukanaan tuoma lämpeneminen ja sateisuuden lisääntyminen vaikuttavat niin laaja-alaisesti mereen, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on ehdottomasti myös merensuojeluteko.

Kirjoittaja, ympäristöneuvos Maria Laamanen vastaa ympäristöministeriössä merenhoidosta. Hän nauttii merestä sekä pyöristä ja hevosista.

Kommentit (2 kommenttia)
Aarno Lutz
24.1.2018
klo 14.42
Olen useaan otteeseen esittänyt lehdistössä vesistöjen varteen laadittavien vähintään 15 metriin vapaaehtoisten suojavyöhykkeiden saattamista lailla pakollisiksi saamatta mitään vastakaikua. Tuntuu siltä että asia on tabu. Olen ehdottanut, että ympäristöministeriö
selvittäisi ensi vaiheessa missä laajuudessa ELY-keskuksien laatimat vyöhykesuunitelmat ovat toteutuneet. Minkä jälkeen selvitettäisiin syyt siihen miksi vapaaehtoisia. Sopimuksia on tehty niin vähän kuin miltä se näyttää. Sen jälkeen tulisi keskustella em.
Suojavyöhykkeiden saattamisesta pakollisiksi toimenpiteiksi. Tämä ei koske vain Itämerta vaan koko Suomen vesistöjä. Tämäkään toimenpide ei ole lopullinen ratkaisu mutta teillä siellä ministeriössä on tiedossa asiasta tehdyt tutkimukset, jotka osoittavat em.suojavyöhykkeiden
estävän huomattavan fosforin ja typen valumisen vesistöihin. Maatalous on suurin ravinnekuormituksen ja se on asetettava samanlaiseen vastuuseen kuin teollisuus, vesien puhdistuslaitokset, asuinkiinteistöissä. Aarno Lutz Agronomi Maat.metsät.maist.
Maria Laamanen
31.1.2018
klo 10.46
Vaikka kirjoitinkin ilmastonmuutoksen vaikutuksista, olet ihan oikeassa sen suhteen, että maalta tulevaa ravinnekuormitusta tulee leikata. Se on ensisijaista ja suojavyöhykkeet ovat yksi keino. Kuormituksen hallitsemisen perustaksi olemme esittäneet typpi-
ja fosforikuormitukselle asetettavia merialuekohtaisia kuormituskattoja. Löydät nämä esityksemme sekä muut ehdotukset merenhoidon tarkistetuiksi yleisiksi ympäristötavoitteiksi parhaillaan kuultavana olevista asiakirjoista http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vaikuta_vesiin/Merenhoito.
Otamme mielellämme vastaan palautetta näistä. Kuormitusalttiille peltolohkoille sijoitetut suojavyöhykkeet ovat keino vähentää vesistöihin päätyvää ravinnekuormitusta. Sekä Uudenmaan- että Varsinais-Suomen ELY-keskuksissa on 2016 tarkasteltu suojavyöhykkeiden
kohdentumista suojavyöhykesuunnitelmien mukaisiin paikkoihin. Tässä linkit tiedotteisiin: o https://www.ely-keskus.fi/web/ely/-/suojavyohykkeiden-maara-kasvanut-varsinais-suomessa-ja-satakunnassa-mutta-kohdentuminen-heikkoa-varsinais-suomi-satakunta- o http://www.ely-keskus.fi/web/ely/-/suojavyohykkeiden-maara-uudellamaalla-kolminkertaistui-uudenmaan-ely-keskus-
Tiedoista käy ilmi, että suojavyöhykkeiden sijoittelu ei ole onnistunut suunnitelmien mukaisesti, vaikka sekä Uudellamaalla että Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa vyöhykkeiden kokonaisala on kasvanut. Vain noin kolmannes suojavyöhykkeistä sijoittuu suunnitelmien
mukaisille kuormituksen vähentämisen kannalta kriittisille alueille. Se ei kuormituksen vähentämisen kannalta ole hyvä asia. Maaseutupolitiikkaan paremmin perehtyneet kollegani toteavat, että nykyisin maatalouden ympäristökorvausjärjestelmässä olevien suojavyöhykkeiden
pakolliseksi tekeminen vaatisi poliittisen ratkaisun. Maataloustukijärjestelmässä ei voida maksaa tukea sellaisista toimenpiteistä, joita viljelijän on jo muun lainsäädännön vuoksi noudatettava ja Suomessa on tehty valinta, että useat ympäristötoimenpiteet
ovat tämän vuoksi vapaaehtoisia.