Kansainvälinen yhteistyö – luonnonsuojelu

Suomi on osallistunut pitkään luonnonsuojelun kansainväliseen yhteistyöhön. Suomea myös sitovat useat kansainväliset sopimukset, joiden avulla pyritään turvaamaan luonnon monimuotoisuutta.

lippu
Matti Nummelin

Biodiversiteettisopimus

Suomi allekirjoitti ensimmäisten maiden joukossa Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (Convention on Biological Diversity, CBD), joka on keskeisin luonnon monimuotoisuutta turvaava sopimus. Sopimuksen on ratifioinut 193 osapuolta, mukaan lukien Euroopan unioni. Sopimus astui voimaan 1993.

Sopimuksen tavoitteena on ekosysteemien ja kasvi- ja eläinlajien suojelu, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä geenivarojen saatavuudesta koituvien hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Monimuotoisuutta turvataan toimilla, jotka lisäävät alkuperäisen luonnon, eliölajien ja niiden geenivarojen arvoa.

Kansalliset luonnon monimuotoisuusstartegiat ja toimintaohjelmat (NBSAP) ovat keskeisiä sopimuksen toimeenpanolle.

Yleissopimuksen osapuolikokouksia järjestetään kahden vuoden välein. Viimeisin kokous (Conference of the Parties, COP) järjestettiin Intian Hyderabadissa lokakuussa 2012.

Biodiversiteettisopimuksen alaisia pöytäkirjoja ovat:

Sopimuksen ja pöytäkirjojen rahoitusmekanismina toimii Maailmanlaajuinen ympäristörahasto (GEF).

Lajisuojelun sopimukset

Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus

Uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (Convention on international trade in endangered species of wild flora and fauna, CITES) tarkoituksena on suojella luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä valvomalla niillä käytävää kauppaa. Sopimukseen on liitetty lajeja, joiden on todettu uhanalaistuneen tai jotka ovat vaarassa uhanalaistua niillä käytävän kansainvälisen kaupan seurauksena.

Suomi hyväksyi sopimuksen 1976. EU:ssa on oma CITES-sopimusta toimeenpaneva  lainsäädäntö.

Bernin sopimus

Bernin sopimus eli Euroopan luonnonsuojelusopimus (Convention on the Conservation of European Wildlife and Natural Habitats) koskee Euroopan luonnonvaraisten eläinten, kasvien ja niiden elinympäristöjen suojelua. Sopimus on johtanut Euroopan yhteisön lainsäädäntöön (Natura 2000-verkosto sekä luonto- ja lintudirektiivit).

Bonnin sopimus

Yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta eli Bonnin sopimus pyrkii suojelemaan sellaisten luonnonvaraisten eläinten kantoja, jotka säännöllisesti kulkevat maasta toiseen. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1988.

Sopimus pyrkii tavoitteisiin kahdella tavalla:

  1. toimeenpanemalla tiukkoja suojelutoimia sopimuksen liitteessä I mainittujen lajien suojelemiseksi ja
  2. tekemällä jäsenvaltioiden kesken alueittaisia alasopimuksia liitteessä II mainittujen lajien suojelemiseksi.

Alasopimuksista Suomi on ratifioinut Euroopan lepakkojen suojelusopimuksen (EUROBATS), Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelusopimuksen (AEWA) sekä Itämeren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelusopimuksen (ASCOBANS).

ASCOBANS (Agreement on Conservation of Small Cetaceans in Baltic Sea, North East Atlantic, Irish and  North Seas) suojelee Itämeren, Koillis-Atlantin, Irlanninmeren  ja Pohjanmeren pikkuvalaita. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1999. Sopimusaluetta laajennettiin vuonna 2008 käsittämään myös Irlanninmeri ja Koillis-Atlantti. 

EUROBATS (The Agreement on the Conservation of Populations of European Bats) on Euroopan lepakoita ja niiden elinympäristöjä koskeva alueellinen suojelusopimus. Kaikki Suomessa esiintyvät yksitoista lepakkolajia kuuluvat sopimuksen piiriin. Suomessa sopimus tuli voimaan vuonna 1999 (SopS n:o 104/1999).

AEWA (African-Eurasian Migratory Water Bird Agreement) eli sopimus  Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta tuli Suomessa voimaan vuonna 2000 (SopS 9/2000). Sopimuksen tarkoitus on edistää vesilintujen ja niiden elinympäristöjen suojelua talvehtimisen ja muuton aikana niiden levähdys- ja pesimäalueilla. Suomessa tavattavat sopimuksen tarkoittamat linnut ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lukuun ottamatta muutamia metsästyslaissa mainittuja vesilintuja.


Ramsar-sopimus

Ramsarin sopimuksen tavoitteena on  kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen ja vesilintujen suojelu. Kosteikoiksi luetaan sopimuksessa meret ja rannikko, sisävedet ja rannat, suot, perinnebiotoopit, sisämaan tulvametsät sekä rakennetut kosteikot. Sopimus edellyttää erityisten Ramsar-kohteiden nimeämistä. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1974.

Valaanpyyntisopimuksen tarkoituksena on valaskantojen suojelu ja valaanpyynnin hallinnointi. Vuonna 1986 valaanpyyntikomissio kielsi kaupallisen valaanpyynnin. Tällä hetkellä valaanpyyntikomissio määrittelee vain alkuperäiskansoille sallitut pyyntiluvut. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1983. 

Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta  (UNESCOn maailmanperintösopimus). Sopimuksen tavoitteena on toimia kansainvälisenä ja kansallisena järjestelmänä kulttuuri- ja luontoympäristön arvokkaimman osan säilyttämiseksi ja hoitamiseksi ihmiskunnan yhteisenä perintönä. UNESCO ylläpitää ja täydentää vuosittain maailmanperintöluetteloa (World Heritage List).

Maisemasopimus

Maisemanhoidon ja -suojelun tavoitteet määritellään yleisellä tasolla Eurooppalaisessa maisemayleissopimuksessa, joka tuli Suomessa voimaan 2006.

Muu kansainvälinen yhteistyö

Suomi liittyi Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) jäseneksi vuonna 1968.

Lisätietoja

Ympäristöneuvos Kristiina Niikkonen, p. 02952 50198, etunimi.sukunimi@ym.fi
Neuvotteleva virkamies Marina von Weissenberg, p. 02952 50321,etunimi.sukunimi@ym.fi

Julkaistu 14.2.2017 klo 15.25, päivitetty 14.2.2017 klo 15.27