Digimurros kiinteistö- ja rakennusalalla

RSS
6.11.2017 Hannele Pokka

Kiinteistö- ja rakennusalaa ei ole pidetty uudistusten edelläkävijänä. Nyt kuitenkin kuuluu kummia. Alalla on ollaan vauhdilla luomassa digitalisaation avulla avointa toimintaympäristöä, jossa kaikki laitteet ja asiat ennen pitkää kytkeytyvät verkkoon. Digimurros vyöryy vähitellen myös julkiselle sektorille. Harva meistä silti oikeasti ymmärtää, mistä on kysymys.

Asiaan vihkiytyneille KIRA-digi eli kiinteistö- ja rakennusalan digitaaliset ratkaisut -hanke on tullut viime aikoina tutuksi. KIRA-digi on osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta. Tavoite on avata rakentamisen ja kaavoituksen julkinen tieto kaikkien helposti käytettäväksi, kehittää sujuvasti yhteen toimivia järjestelmiä ja toimintatapoja sekä sujuvoittaa lainsäädäntöä digitalisaatiota tukevaksi.

Kuulostaa hienolta. Entäpä, mitä käytännössä on tehty? Hanke on ollut käynnissä vuodesta 2016 ja jatkuu vaalikauden loppuun.

KIRA-digin ydintä ovat kokeiluhankkeet, joilla haetaan kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatioon vauhtia. Tähän mennessä kokeiluja on rahoitettu ympäristöministeriön myöntämillä avustuksilla 4 miljoonalla eurolla. Kokeilurahaa ovat voineet hakea niin julkiset kuin yksityiset toimijat. Parhaillaan on käynnissä uusi, neljäs haku, jossa on jaossa miljoonan euron potti.  Haussa etsitään ja rahoitetaan nopeita ja konkreettisia ratkaisuja, jotka vievät kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiota eteenpäin. Kaikkiaan kokeilurahoitusta on saanut jo yli 70 hanketta.

Siitä, millaisia tuloksia kokeilijat ja kokeilut tarjoavat, saa hyvän kuvan tiistaina 7.11. Helsingissä järjestettävässä kokeiluhankkeiden esittelytilaisuudessa (DemoDay). Tilaisuudessa kuullaan muun muassa, miten rakennusvalvonnan tarkastuksia kehitetään ja mitä uusia työvälineitä tarjotaan kaupunkien hulevesien hallintaan, sähköiseen allekirjoitukseen, virtuaaliteknologioihin, maaperäsidonnaisten kustannusten arviointiin.

Kaikki kokeilut eivät lähde lentoon, mutta aivan varmasti osasta menossa olevista hankkeista tulee hyviä käytäntöjä, liiketoimintaa, parempaa rakentamisen laatua.

 

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.