Terrafame

RSS
10.10.2016 Hannele Pokka

Kävin viime perjantaina Terrafamen eli entisen Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa. Valtionyhtiö Terrafame sai kaivoksen hoidettavakseen runsas vuosi sitten. Kaivoksen ylösajoon on osoitettu valtion budjetista rahaa. 

Käynti paikan päällä sai minut vakuuttuneeksi, että ylösajo on täydessä vauhdissa. Kaivos työllistää nyt välittömästi runsaat 900 miestä ja naista. Välillisine vaikutuksineen kaivoksen tarjoamat työpaikat nousevat noin 2500. 

Bioliuotusprosessi toimii ja tuottaa ajan kanssa myytävää. Yritys on myös aloittanut paljon kiistaa herättäneen purkuputken ympäristövaikutusten arvioinnin, jota Vaasan hallinto-oikeus on edellyttänyt. 

Kaivosalueella olevien ylimääräisten vesien määrä on saatu puolitettua. Vielä viime syksynä kaivosalueella oli yli 10 miljoonaa kuutiota ylimääräistä vettä. Nyt määrän kerrottiin olevan runsaat 5 miljoonaa kuutiota.

Valvovan viranomaisen, Kainuun ELY-keskuksen mielessä yrityksen toiminnassa on tultu lähemmäksi normaalia ympäristölupien valvontaa, kun ympäristöturvallisuus on parantunut.

Nämä ovat positiivisia uutisia.

Negatiivinen asia on, että kaivos tuottaa joka päivä tappiota. Tavattuani päivän aikana myös vesialueen omistajia ja asukkaita, totesin, että luottamus kaivosyhtiön toimintaan ei palaudu hetkessä.

Sipilän hallitus on edellyttänyt, että Terrafamen on hankittava ulkopuolista rahoitusta vuoden loppuun mennessä. Muuten kaivos suljetaan.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.