Vuokrankorotuksille nollalinja

RSS
22.8.2016 Hannele Pokka

Asuntopolitiikka on aina herättänyt suuria intohimoja. Erityisesti huomion saa pääkaupunkiseutu, jossa asumisen korkeita kustannuksia ei enää tavallinen keskituloinen pysty palkalla maksamaan.

Yleinen asumistuki on viime vuosina kasvanut valtavan nopeasti. Asumistukeen käytetään 1,7 miljardia euroa. Toimeentulotuesta ei ole kunnolla tilastoitua tietoa, mutta asumismenoihin kulunee arviolta puolet toimeentulotuestakin. Toimeentulotukea kunnat maksoivat viime vuonna yli 700 miljoonaa euroa.

Suomessa käytetyt asumisen tuet ovat kansallinen viritelmä, mutta niin on asianlaita muuallakin Euroopassa. Asuntopolitiikkaa ei myöskään Suomeen ole rakennettu yhdessä vaalikaudessa vaan vuosikymmenien aikana. Muutoksiin sopeutumiseen pitää aina olla kohtuullinen aika. Joissakin puheenvuoroissa on viime aikoina ehdotettu asumistukien lopettamista tai leikkaamista.   Asuntojen vuokrat tuskin kuitenkaan samassa yhteydessä putoaisivat vastaavasti, joten leikkaukset aiheuttaisivat kohtuuttoman tilanteen vuokralaiselle ja voisivat pahimmillaan lisätä asunnottomuutta.

Asuntopolitiikan pääkysymys on ollut ja on yhä, onko kasvavilla kaupunkiseuduilla aktiivinen maapolitiikka ja riittävä tonttitarjonta asuntorakentamiseen ja toisaalta onko saatavissa uusia toimijoita kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttamiseen.

Kohtuuhintaisten asuntojen tuottaminen on viime vuosina ollut pääasiassa kuntien vastuulla. Yksityiset rakentajat ja rakennusyhtiöt ovat keskittyneet kovan rahan asuntojen tuotantoon. Niitä rakennetaan parhaillaankin reipasta tahtia pääkaupunkiseudulla.

Kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttajiksi tarvitaan lisää toimijoita. Tähän tähtää eduskunnan hyväksymä ja elokuun alussa voimaan tullut laki ns. kymmenen vuoden korkotukimallista, jossa kohtuuhintaisia asuntoja valtion tuella rakennuttava yritys vapautuu jo kymmenen vuoden kuluttua asuntojen käyttöä ja luovuttamista koskevista rajoituksista. Aikaisemmin tällaista rakentamista on aina koskenut 40 vuoden rajoitusaika.

Vuonna 2013 hallitus synnytti markkinoille uuden valtion asuntorakennuttajan, A-Kruunun, joka on ilmoittanut tavoitteekseen rakentaa 2000 uutta kohtuuhintaista asuntoa pääkaupunkiseudulle vuoteen 2020 mennessä. A-Kruunun toiminta on lähtenyt hyvin liikkeelle.

Poliittiset puolueet pyrkivät siten tarjontaa lisäämällä vaikuttamaan siihen, että kohtuuhintaisia asuntoja tulisi tarjolle.

Vuokrasääntelyyn ei kukaan halua Suomessa palata. Mutta on paljon niin sanotusti hyviä kysymyksiä, sellaisia kuten paljonko rakennusmaa saa maksaa, kuinka paljon rakentamisen määräyksillä nostetaan asunnon hintaa, paljonko rakennusyhtiön pitää saada tuottoa. Maapolitiikkaa on kuntien kädessä. Rakentamismääräysten perkaaminen on ympäristöministeriön vastuulla. Tuottotavoitteet ovat yksittäisten yritysten päätösvallassa.

Palkansaajat ovat laajasti sitoutuneet Kilpailukykysopimuksella palkkojen nollalinjaan. Tähän sopii huonosti se, että vuokrat ovat voineet viime vuosina nousta 3-4 prosentin vuosivauhtia. Vuokrankorotuksiltakin voi edellyttää nollalinjaa.

 

Kommentit (3 kommenttia)
Järki voitolle
24.8.2016
klo 10.33
Hyväksyttäviä asumismenoja voidaan alentaa vähitellen tulevien vuosien aikana. Ruokakunnat alkavat muuttaa halvemmille seuduille. Asumistukimenot alkavat vähitellen supistua.
kommentti
7.9.2016
klo 13.19
Voisiko asumisen tuet siirtää sote-alueiden vastuulle? Jos maankäytön ja rakentamisen ohjaus on menossa sote-alueille, olisi ainakin äkkiä ajatellen aika luonnollista, että asumistuetkin, joiden tarpeeseen nimenomaan maankäytön ja asumisen ratkaisuilla
aika olennaisesti vaikutetaan, olisivat sote-aluetasoisia. Nykyjärjestelmä ei kannusta kuntia kohtuuhintaiseen asumiseen, vaan kannuste on asuntojen arvon - ja samalla kiinteistöverotulokertymänsä paisuttamiseen. Asumistukien sote-alueinen perusta vähentäisi
mahdollisesti myös tulontasaustarpeita valtakunnan osien kesken. Nyt asumistuet ovat valtakunnallinen tulonsiirto pk-seudulle, kun taas pk-seutu maksaa taas sitten verotuloistaan tulonsiirtoa muualle. Opiskelijoiden tullessa ensi vuonna yleisen asumislisän
piiriin pk-seudun asumistuet kasvavat useita kymmeniä miljoonia euroja entisestään ja pk-seudun ulkopuoliseen asumistukeen tehtävän 3 % leikkauksen myötä asumistuen pk-painoitteisuus kasvaa huomattavasti vielä entisestään. Tuosta muun Suomen asumistukeen tehtävästä
leikkauksesta päätettiin budjettiriiheessä.
kommentti
7.9.2016
klo 13.35
Blogitekstistä mieleen jäi tämä kohta: "Kohtuuhintaisten asuntojen tuottaminen on viime vuosina ollut pääasiassa kuntien vastuulla. Yksityiset rakentajat ja rakennusyhtiöt ovat keskittyneet kovan rahan asuntojen tuotantoon." Omasta mielestäni puhe "kohtuuhintaisesta"
asuntotuotannosta on tuolla tavoin tehtynä aika ongelmallista, samoin kuin puhe "kovan rahan" asuntotuotannostakin. Yksityisestä asuntotuotannosta merkittävä osa on jo vuosia ollut tuotantokustannuksiltaan kohtuuhintaisempaa/halvempaa kuin ARA-kriteerit täyttävä
"kohtuuhintainen" asuntotuotanto. "Kovan rahan" asuntojakin tehdään etenkin keskusta-alueille, mutta iso osa yksityisestä tuotannosta on sellaista, jossa asuntotuottaja pyrkii niin edulliseen lopputulokseen kuin paikallisten normien puitteissa on mahdollista.
Loppukäyttäjiltä myyntihintana tai vuokrana veloitettava hinta on yksityisessä tuotannossa toki markkinahinta (mikä on eri asia kuin vaikkapa rakentamiskustannus) mutta asuntotuotanto-osa tuossa kokonaisuudessa on usein kohtuuhintaisempaa kuin ARA-asuntojen
tapauksessa. Omasta mielestäni valtion pitäisi päättää, haluaako se tukea asuntotuotantoa vai asumista, ja tukea sitten sitä. Nykytilanne, jossa tukea roiskitaan sekä kohtuuhintaisinta tasoa korkeampihintaiseen asuntotuotantoon että myös vuokrien maksuun on
ollut aikanaan toimiva ratkaisu, mutta nykytilanteessa kallista toimintaa, joka nostaa asuntojen vuokratasoa ja myyntihintoja, mutta ei molemminpuolisista tuista huolimatta näytä tällä hetkellä johtavan tietyillä alueilla täysin siihen, mitä tuilla tavoitellaan.