Euroopan unionin ilmastopolitiikka

EU:n ilmastopolitiikkaa ohjaa vuoteen 2020 saakka kansainvälisesti YK:n ilmastosopimuksen Kioton pöytäkirja sekä EU:n sisällä 2020- ilmasto- ja energiapaketti.

Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella vuosina 2008–2012 Euroopan unionin (EU-15) velvoitteena oli vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kahdeksan prosenttia vuoden 1990 päästötasosta. EU:n päästövähennystavoite toisella velvoitekaudella vuosina 2013–2020 on 20 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta. Ilmasto- ja energiapaketin 2021–2030 konkreettisten linjausten lisäksi ilmastopolitiikkaa visioidaan vuoteen 2050 saakka Euroopan komission tiekartassa vähähiiliseen talouteen.

iStockphoto

iStockphoto

Ilmasto- ja energiapaketti 2020

Ilmasto- ja energiapakettia 2020 koskeva EU:n lainsäädäntö:

  • uudistettu päästökauppadirektiivi (ETS) (2003/87/EY, 2009/29/EY) (pdf)
  • taakanjakopäätös (ESD) (406/2009/EY) (pdf)
  • direktiivi hiilen talteenotosta ja varastoinnista (2009/31/EY) (pdf)
  • direktiivi uusiutuvian energian edistämisestä (2009/28/EY) (pdf)

Päästökauppajärjestelmä on luotu, jotta EU:ssa voitaisiin vähentää päästöjä mahdollisimman kustannustehokkaasti ja markkinapohjaisesti. Päästökauppadirektiivi sisältää säännöt niin sanotun hiilivuotoriskin huomioon ottamisesta, jotta paljon energiaa kuluttava teollisuus ei siirtäisi tuotantoaan muualle. Päästöoikeuksien pääasiallinen jakotapa vuodesta 2013 lähtien on ollut huutokauppa. EU:n jäsenmaiden yhteinen kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoite vuodelle 2020 päästökauppasektorilla on 21 prosenttia verrattuna vuoden 2005 tasoon.

Päästökauppajärjestelmään eivät kuulu esimerkiksi rakentaminen, rakennusten lämmitys, asuminen, maatalous, liikenne ja jätehuolto tai teollisuuden F-kaasut, vaikka ne tuottavat toimialoina hieman yli puolet EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupan ulkopuolisten toimialojen päästöjä säännellään niin sanotun taakanjakopäätöksen perusteella. EU:n jäsenmaiden yhteinen tavoite on vähentää päästökaupan ulkopuolisten toimialojen kasvihuonekaasupäästöjä 10 prosentilla vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomen maakohtainen päästövähennystavoite on 16 prosenttia.

Direktiiviin hiilen talteenotosta ja varastoinnista sisältyvällä lupamenettelyllä varmistetaan, että uutta teknologiaa sovelletaan alusta alkaen ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta turvallisella tavalla.

RES-direktiivin mukaan vuoteen 2020 mennessä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus nostetaan EU:ssa 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta ja 10 prosenttiin liikenteen energian loppukulutuksesta. Suomen maakohtainen tavoite on ollut nostaa uusiutuvan osuus 38 prosenttiin, ja tämän tavoitteensa Suomi saavutti jo vuonna 2014, kun uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus kasvoi 38,7 prosenttiin.

Ilmasto- ja energiapaketti 2030

EU on Eurooppa-neuvoston päätöksellä (14.10.2014) sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Tämä oli myös EU:n ilmoittama panos Pariisin sopimuksen päästövähennyksiin. Tavoite jakautuu EU-tason päästökauppasektoriin ja kansallisen tason taakanjakoon päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla. Päästövähennystavoite päästökauppasektorin osalta on 43 prosenttia ja päästökaupan ulkopuolisen sektorin osalta 30 prosenttia verrattuna vuoteen 2005. 2030 paketissa on mukana myös maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsiä koskevan LULUCF-sektorin tavoite ja toimet. Lisäksi uusiutuvan energian osuutta tulee EU-tasolla lisätä 32 prosenttia ja energiatehokkuutta parantaa 32,5 prosenttia.

Ilmasto- ja energiapakettia 2030 koskeva EU:n lainsäädäntö:

  • uudistettu päästökauppadirektiivi (ETS) (2018/410/EU) (pdf)
  • taakanjakoasetus (ESR) (2018/842/EU) (pdf)
  • LULUCF-asetus (2018/841/EU) (pdf)
  • energiaunionin hallintomalliasetus
  • uusiutuvan energian direktiivi
  • energiatehokkuusdirektiivi

Päästökauppadirektiivin uudistamisen myötä vuosittain jaettavien päästöoikeuksien määrä vähenee 2021 alkaen vuosittain 2,2 prosenttia nykyisen 1,74 prosentin sijaan. Näin päästökauppasektorin päästövähennys on 43 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Uudistuksilla tehostetaan myös järjestelmän ohjausvaikutusta vahvistamalla vuonna 2019 käynnistyvää niin sanottua markkinavakausvarantoa. Aiemman kauden päästöoikeuksien ylitarjontaa saadaan näin nopeammin vähennettyä ja osa ylitarjonnasta tullaan automaattisesti mitätöimään. Samalla direktiivissä on pyritty estämään hiilivuotoa jakamalla toiminnanharjoittajille tietyin kriteerein päästöoikeuksia ilmaiseksi. Hiilivuotoriskin arvioinnissa tarkastellaan uudistamisen myötä samanaikaisesti kauppa- ja päästöintensiteettiä.

Päästökauppajärjestelmään eivät kuulu esimerkiksi rakentaminen, rakennusten lämmitys, asuminen, maatalous, liikenne ja jätehuolto tai teollisuuden F-kaasut, vaikka toimialoina ne tuottavat hieman yli puolet EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupan ulkopuolisten toimialojen päästöjä säännellään taakanjakoasetuksessa.

Taakanjakoasetus sisältää päästövähennysvelvoitteet kaikille EU:n jäsenvaltioille. Asetuksen mukaan Suomen on vähennettävä päästöjään vähintään 39 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Velvoite koskee päästökaupan ulkopuolisia aloja kuten liikennettä, maataloutta, rakennusten lämmitystä ja jätehuoltoa. Velvoitteen saavuttamiseksi on mahdollista käyttää apuna joustokeinoja, esimerkiksi siirtää pieni määrä päästövähennysyksiköitä päästökaupan tai LULUCF-asetuksen puolelta taakanjakosektorille. Lisäksi on mahdollista säästää vuotuista päästövähennysyksiköiden ylijäämää seuraaville vuosille tai hankkia päästövähennysyksiköitä muilta jäsenvaltioilta.

LULUCF-asetus säätelee, miten maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsät otetaan huomioon ilmastotavoitteissa. LULUCF-asetukseen sisältyvät metsistä, maatalousmaasta ja kosteikoista vapautuvat päästöt ja nielut eli kasvillisuuden ja maaperän sitoma hiilidioksidi. Kasvihuonekaasupäästöjä ja nieluja seurataan asetuksessa olevien laskentasääntöjen avulla. Tavoitteena on, että maankäyttösektori sitoisi kasvihuonekaasuja enemmän kuin niitä vapautuu. Metsien hiilinielu huomioidaan laskennassa rajoitetusti. Laskentaa varten jäsenvaltioiden täytyy laatia metsiä koskeva vertailutaso kausille 2021—2025 sekä 2026—2030.

Hallintomalliehdotus luo puitteet Energiaunionin toiminnalle. Se sisältää sekä energiasektorin että kasvihuonekaasupäästöjen seurantaa koskevia määräyksiä. Hallintomallin yksi keskeinen elementti ovat kansalliset ilmasto- ja energiasuunnitelmat, joita koskevat luonnokset on toimitettava komissiolle vuoden 2018 loppuun mennessä. Lopulliset suunnitelmat hyväksytään vuoden 2019 loppuun mennessä yhdessä jäsenvaltioiden ja komission kesken. Lisäksi hallintomalliasetus edellyttää, että jäsenvaltiot laativat pitkän aikavälin vähähiilistrategian, joka ulottuisi vuoteen 2050 saakka.

Uusiutuvan energian direktiivissä on sovittu 32 prosentin uusiutuvan energian tavoitteesta vuodelle 2030. Kansallisia tavoitteita ei ole määritetty, vaan kukin jäsenmaa antaa ehdotuksensa omasta tavoitteestaan kansallisessa ilmasto- ja energiasuunnitelmassa. Jäsenmaiden tavoitteita muokataan tarvittaessa niin, että EU kokonaisuutena täyttää asetetun tavoitteen. Direktiivissä määritellään sitovat EU-tason kestävyyskriteerit liikenteen biopolttoaineille, bionesteille sekä ensimmäistä kertaa myös sähkön- ja lämmöntuotantoon käytettäville kiinteille ja kaasumaisille biomassapolttoaineille. Energiatehokkuusdirektiivissä on sovittu 32,5 prosentin energian käytön tehostamistavoite vuodelle 2030. Jäsenvaltioille asetetaan 0,8 prosentin vuosittainen energiankäytön tehostamisvelvoite kaudella 2021–2030.

EU:n ilmastopolitiikka vuoteen 2050

Euroopan komissio julkaisi vuonna 2011 niin kutsutun tiekartan vähähiiliseen talouteen 2050. Tavoitteena oli määritellä kustannustehokas polku vähäpäästöiseen, ilmastoystävälliseen ja kilpailukykyiseen Eurooppaan. Tiekartassa kuvataan Euroopan komission näkemyksiä sekä esitetään konkreettisia tavoitteita siitä, miten EU voi saavuttaa tavoitteensa kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamisesta 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.

Komissio on valmistelemassa Pariisin sopimuksen ja uusimman tieteellisen tiedon pohjalta uutta pitkän aikavälin ilmastostrategiaa.

 

Lisätietoja

Ympäristöneuvos Magnus Cederlöf, p. 0295 250 060, etunimi.sukunimi@ym.fi

Julkaistu 25.9.2018 klo 9.48, päivitetty 19.9.2018 klo 8.28