Miten Pariisin sopimusprosessi etenee?

RSS
17.12.2015 Tuomas Kuokkanen

Pariisissa hyväksyttiin 12.12. ilmastosopimuksen teksti. Tämän jälkeen sopimus tulee vielä allekirjoittaa ja ratifioifa.

Sopimus on avoinna allekirjoitettavaksi YK:n päämajassa New Yorkissa 22.4.2016–21.4.2017. YK:n pääsihteeri järjestää allekirjoitusseremonian 22.4.2016. Ympäristöministeriön on tarkoitus järjestää vuoden 2016 puolella lausuntokierros tai kuulemistilaisuus sopimuksen allekirjoittamisesta.

Pariisin sopimuksen ratifioinnista tai hyväksymisestä Suomen puolesta päätetään erikseen noudattaen valtiosopimukseen sitoutumista koskevia menettelyjä. Lisäksi Pariisin sopimuksen allekirjoittamista ja ratifiointia koordinoidaan EU:n ja muiden jäsenvaltioiden kesken.

Pariisin sopimus tulee kansainvälisesti voimaan, kun vähintään 55 osapuolta, joiden yhteenlaskettu päästömäärä edustaa vähintään 55 prosenttia globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä, on tallettanut ratifiointi- tai hyväksymisasiakirjansa. Maiden jättämien alustavien panosten perusteella voidaan olettaa, että Parisiin sopimuksen päästöjen kattavuus nousee merkittävästi korkeammalle kuin 55 %. Pariisin kokoukseen loppuun mennessä nimittäin 187 valtioita, jotka edustavat 98 prosenttia päästöistä, olivat toimittaneet alustavat panoksensa.

Tuomas Kuokkanen,
neuvotteleva virkamies, ympäristöministeriö

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.