Kansainvälinen yhteistyö ja EU-asiat – kemikaalit

Kemikaalien ympäristövaikutukset eivät tunne rajoja. Ympäristösuojelun korkea taso edellyttää yhteistyötä niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti. Ympäristöministeriö vastaa kemikaalien ympäristöhaittojen ehkäisemiseen tähtäävästä kansainvälisestä yhteistyöstä sekä EU-lainsäädännön kehittämisestä ja toimeenpanosta.

Tärkeimmät kansainväliset kemikaalisopimukset ovat

  • Rotterdamin yleissopimus kiellettyjen ja voimakkaasti rajoitettujen kemikaalien viennistä (PIC-sopimus)
  • Tukholman yleissopimus hitaasti hajoavista orgaanisista yhdisteistä (POP-sopimus)
  • YK:n alaisen Euroopan talouskomission POP-pöytäkirja
  • Elohopeaa koskeva kansainvälinen yleissopimus
  • Kemikaaleja koskevien yleissopimusten ja kansainvälisen kemikaalihallinnan strategia (SAICM, Strategic Approach to International Chemicals Management)

Rotterdamin yleissopimus kiellettyjen ja voimakkaasti rajoitettujen kemikaalien viennistä (PIC-sopimus)

Rotterdamin sopimus perustuu ennakkosuostumusmenettelyyn (Prior Informed Consent, PIC). Tämän menettelyn mukaisesti sopimuksen piiriin kuuluvia kemikaaleja saa viedä vain sellaiseen maahan, joka on antanut ennakkoon suostumuksensa niiden tuonnille. Näin kemikaaleja maahantuoville maille tarjotaan informaatio ja välineet vaarallisten kemikaalien tunnistamiseksi. Sopimuksen osapuolet voivat päättää kemikaalien tuonnin mahdollisesta rajoittamisesta ja ilmoittaa päätöksestä muille osapuolille, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan tuontirajoituksia.

Rotterdamin sopimus koskee 43 kemikaalia tai kemikaaliryhmää. Vakavia ympäristö- tai terveys haittoja aiheuttavat lyijy-yhdisteet ja useat torjunta-aineet ovat esimerkkejä kemikaaleista, joita vienti-ilmoitusmenettely koskee.

Rotterdamin sopimus tuli voimaan helmikuussa 2004. Suomi hyväksyi sopimuksen kesäkuussa 2004. Yleissopimuksen on ratifioinut 144 osapuolta.

Rotterdamin sopimus on EU:ssa pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) 689/2008 vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista. Joiltakin osin asetus on tiukempi kuin kansainvälinen sopimus.

Tukholman yleissopimus hitaasti hajoavista orgaanisista yhdisteistä (POP-sopimus)

POP-yhdisteillä (Persistent Organic Pollutant) tarkoitetaan yhdisteitä, jotka ovat erittäin pysyviä, kaukokulkeutuvat kauas päästölähteestä, kertyvät eliöihin ja voivat aiheuttaa jo pieninä pitoisuuksina vakavia haittoja ihmisen terveydelle tai ympäristölle. Koska nämä aineet kulkeutuvat kauas päästölähteistä, haitallisimpien POP-yhdisteiden rajoittamiseksi tarvitaan kansainvälisiä toimia.

Tukholman sopimus POP-yhdisteiden maailmanlaajuisista rajoituksista astui voimaan 2004. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 2002. Sopimuksessa osapuolia on kaikkiaan 178, ja se on laajuudeltaan siten yksi suurimmista ympäristösopimuksista.

Yleissopimus lopettaa tai rajoittaa voimakkaasti sopimuksen piiriin kuuluvien POP-yhdisteiden tuotantoa, kauppaa, käyttöä ja päästöjä. Alkuvaiheessa sopimukseen sisältyi ns. "likainen tusina" eli  12 POP-yhdistettä: aldriini, dieldriini, endriini, DDT, heptakloori, klordaani, mirex, toksafeeni, heksaklooribentseeni, PCB sekä dioksiinit ja furaanit. Vuonna 2009 osapuolet hyväksyivät rajoittavansa yhdeksän uuden yhdisteen tuotantoa ja käyttöä nostaen yhdisteiden määrän 21:een. Vuonna 2009 lisätyt aineet ovat lindaani (HCH) ja sen isomeerit (alfa- ja beta-HCH) , perfluoratut oktyylisulfonaatit (PFOS), bromatut palonsuoja-aineet (PBDE) penta- ja oktabromidifenyylieetteri, palonsuoja-aine heksabromibifenyyli (HBB), torjunta-aineena käytetty klordekoni sekä torjunta-aineen tuotannossa ja palonsuoja-aineena käytetty pentaklooribentseeni (PeCB).

Euroopan Unionissa Tukholman sopimuksen velvoitteet saatetaan voimaan POP-asetuksella (EY) 850/2004 muutoksineen.

Euroopan talouskomission POP-pöytäkirja

YK:n alaisen Euroopan talouskomission (ECE) kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden rajoittamista koskevaan sopimukseen (Convention for Long-Range Transboundary Air Pollution) lisättiin Århusissa vuonna 1998 POP-yhdisteitä koskeva pöytäkirja. Tällä pöytäkirjalla rajoitetaan yhteensä 16 POP-yhdisteen käyttöä tai päästöjä. Suomi hyväksyi pöytäkirjan vuonna 2002. Pöytäkirja astui voimaan lokakuussa 2003 ja tällä hetkellä osapuolia on 29.

CLRTAP-POPs -pöytäkirjalla rajoitettavat 16 yhdistettä ovat: aldriini, dieldriini, endriini, DDT, heptakloori, klordaani, mirex, toksafeeni, klordekoni, HCH (lindaani), heksabromobifenyyli, heksaklooribentseeni, PCB, dioksiinit ja furaanit sekä PAH-yhdisteet. Vuonna 2009 sopimuksen piiriin otettiin seitsemän uutta ainetta.

Myös POP-pöytäkirja on EU:ssa pantu täytäntöön POP-asetuksella (EY) No 850/2004 ja sen muutoksilla.

Elohopeaa koskeva kansainvälinen yleissopimus

YK:n ympäristöohjelman puitteissa on päätetty maailmanlaajuisesta sopimuksesta elohopean haittojen vähentämiseksi. Sopimus allekirjoitettiin Minamatassa Japanissa lokakuussa 2013. Sopimus tulee voimaan, kun 50 maata on sen ratifioinut, alustavien arvioiden mukaan vuonna 2018.

Sopimus tulee voimaan astuessaan mm. kieltämään merkittävimpien elohopeaa sisältävien tuotteiden, kuten paristojen, kytkinten, kosmetiikan ja mittalaitteiden valmistuksen, viennin ja tuonnin vuodesta 2020 alkaen. Amalgaamin käyttö hampaiden paikkauksessa tulee vähentää minimiin. Elohopean käyttö kloorialkaliteollisuudessa tulee lopettaa vuoteen 2025 mennessä. Elohopeapäästöjä ilmaan tulee rajoittaa merkittävimmistä päästölähteistä kuten hiilenpoltosta ja jätteenpoltosta.

Sopimuksella rajoitetaan lisäksi elohopean kansainvälistä kauppaa ja elohopean tuotantoa sekä velvoitetaan kestävään jätehuoltoon ja turvalliseen elohopean varastointiin. Elohopean suurinta käyttöä, kullan erottamista maa-aineksesta pienen mittakaavan kullankaivuussa, rajoitetaan.

Sopimus on Suomelle ja arktisille maille erityisen tärkeä, sillä elohopea on kaukokulkeutuva ja polaarialueille kertyvä aine.

Kemikaaleja koskevien yleissopimusten ja kansainvälisen kemikaalihallinnan strategia (SAICM)

Kansainvälinen kemikaalistrategia SAICM (Strategic Approach to International Chemicals Management) hyväksyttiin helmikuussa 2006 korkealla poliittisella tasolla. Se toteuttaa Johannesburgissa vuonna 2002 kestävän kehityksen huippukokouksessa sovittua tavoitetta, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä kemikaalien käytöstä ja tuotannosta ihmisen terveydelle ja ympäristölle aiheutuvat haitat ovat hallinnassa. SAICM tavoittelee maailmanlaajuista kemikaalien kestävää hallintaa ja korostaa sen tärkeyttä kestävän kehityksen edistämiseksi.

SAICM:n tavoitteena on vähentää riskejä, parantaa kemikaalien riskienhallintaa, laajentaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja tukea erityisesti kehittyvien maiden teknisten toimintavalmiuksien kehittämistä. Strategia ohjaa tunnistamaan kemikaalihallinnan parantamiseksi tarvittavia toimia ja tukee niiden toimeenpanossa, korostaa tiedon ja koulutuksen lisäämistä sekä kemikaalien laittoman kaupan ehkäisemistä. SAICM kattaa ympäristönsuojelun sekä kuluttajien ja työntekijöiden terveyden. Strategian avulla pyritään myös edistämään kansainvälisten kemikaalisopimusten välistä yhteistyötä.

Riskinhallintaa edellyttävistä aineista etusijalle on asetettu erityistä huolta aiheuttavia kemikaaleja, kuten syöpävaarallisia, lisääntymiseen ja kehitykseen vaikuttavia, ympäristössä pysyviä ja kertyviä sekä immunologisesti tai neurologisesti vaikuttavia aineita.

Julkaistu 21.3.2013 klo 14.22, päivitetty 24.5.2016 klo 10.14