Kestävä kaupunkikehitys – uusi ohjelma rakentaa tulevaisuuden kaupunkeja

Ajankohtaista RSS

Lisätalousarvioesityksessä rahaa metsien suojeluun ja kiertotalouden edistämiseen

23.10.2018
Hallitus päätti Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalle (METSO) 3 miljoonaa euron lisäyksestä suojelualueiden hankintaan. Lisäksi toisessa lisätalousarvioesityksessä vuodelle 2018 esitetään Metsähallituksen Luontopalveluille 2,45 miljoonaa euroa digitaalisten palveluiden kehittämiseen sekä asiakaspalvelun parantamiseen ja kansallispuistojen korjausvelan vähentämiseen.
sustainable city

Sustainable City – Kestävä kaupunki valtasi Jätkäsaaren 6.9.

6.9.2018
Ympäristöministeriö järjesti torstaina 6.9.2018 kestäviä kaupunkeja koskevan tapahtumapäivän Helsingin Jätkäsaaressa. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja kotimaisilta kärkinimiltä ja kansainvälisiltä huippuvierailta. Katso tapahtuman tallenne.

Yli puolet maailman ihmisistä asuu jo kaupungeissa. Ennusteiden mukaan kaupunkien väkimäärä kasvaa 3 miljardilla ihmisellä seuraavan 40 vuoden aikana. Kaupungistumisen haaste on valtava. Miten saada ruoka, energia, vesi ja muut luonnonvarat riittämään kaikille? Miten kaupungit voivat kehittyä vähähiilisiksi tai jopa hiilineutraaleiksi? Miten ne voivat kasvaa turmelematta ihmisen ja luonnon terveydelle elintärkeitä ekosysteemejä? Kestävä kaupunkikehitys on ainoa tapa vastata haasteeseen.

Suomen kansallinen kestävän kaupunkikehityksen ohjelma 2017–2022

  • Ohjelman toimintakonsepti (pdf)
  • Hallitus päätti huhtikuussa 2017 viisivuotisen kansallisen kestävän kaupunkikehityksen ohjelman käynnistämisestä.
  • Ohjelman taustalla vaikuttavat muun muassa YK:n vuonna 2016 hyväksytty maailmanlaajuinen kaupunkikehitysohjelma (New Urban Agenda), YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals) ja EU:n oma kaupunkiagenda (Urban Agenda for the EU).
  • Ohjelman toteuttamista koordinoi ympäristöministeriö yhteistyössä kaupunkien ja kuntien kanssa. Mukaan kumppaneiksi pyydetään myös yrityksiä, korkeakouluja ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita.
  • Ohjelma toteutetaan kokeilukulttuuriperiaatteella, muun muassa konkreettisten pilottihankkeiden kautta.
  • Kartoitus ohjelman teemoista (4-2018, pdf)

Ohjelman painopistealueet

Kestävä kaupunki -teemat

Toteutuksen aikataulu

  • Loppuvuosi 2017: kansallinen ja kansainvälinen vertailukartoitus
  • Loppuvuosi 2017 – alkuvuosi 2018: kysely kaupungeille ja kunnille
  • Kevät 2018: ohjelman toimintakonseptin määrittäminen ja kuntapilottien valinta
  • Kesä 2018 – 2022: ohjelman toteuttaminen yhdessä sidosryhmien kanssa

Kiinnostuitko? Toivomme aktiivista vuorovaikutusta kaupunkien, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Laita meille viestiä osoitteeseen kestavakaupunki(at)ym.fi ja kerro, miten sinun kaupungissasi toteutetaan kestävää kehitystä tai jos haluat liittyä mukaan verkostoyhteistyöhön. 

puukerrostalo

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö, neuvotteleva virkamies Olli Maijala, p. 0295 250174, etunimi.sukunimi@ym.fi

Erityisasiantuntija Suvi Anttila, p. 0295 250 208, etunimi.sukunimi@ym.fi

Julkaistu 6.3.2018 klo 17.08, päivitetty 7.12.2018 klo 11.05