EU:ssa sopu elohopean ympäristö- ja terveysvaikutusten vähentämisestä

Tiedote 16.12.2016 klo 12.55

EU:n jäsenmaat ovat tänään vahvistaneet Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä viime viikolla saavutetun alustavan sovun elohopean ympäristö- ja terveysvaikutusten vähentämistä koskevasta asetuksesta.

Elohopea-asetuksen sisältämät säännökset ovat edellytys sille, että EU ja sen jäsenmaat voivat liittyä osaksi lokakuussa 2013 allekirjoitettua, elohopeaa koskevaa Minamatan yleissopimusta.

Minamatan sopimuksen tavoitteena on suojella terveyttä ja ympäristöä ilmaan, veteen ja maaperään kohdistuvilta ihmisen aiheuttamilta elohopeapäästöiltä. Sopimus on Suomelle ja arktisille maille erityisen tärkeä, sillä elohopea on kaukokulkeutuva ja napa-alueille kertyvä myrkyllinen aine. Suomessa elohopeapäästöjen vähentyminen voisi muun muassa alentaa syöntirajoitusten kohteena olevien petokalojen metyylielohopeapitoisuuksia.

Minamatan sopimuksen on ratifioinut toistaiseksi 35 maata, kun voimaantuloon vaaditaan 50 osapuolta. Vaaditun määrän arvioidaan ylittyvän kesään 2017 mennessä – etenkin, jos EU ja sen jäsenmaat liittyvät sopimukseen.

Nyt sovittu EU:n elohopea-asetus kattaisi koko elohopean elinkaaren malmin louhinnasta elohopeajätteen loppusijoitukseen. Asetuksella säänneltäisiin elohopean ja sitä sisältävien tuotteiden tuontia, vientiä ja valmistusta sekä elohopean käyttöä tietyissä teollisissa valmistusprosesseissa, pienimuotoisessa kullankaivussa ja hammasamalgaamissa. Lisäksi asetuksessa tarkistettaisiin elohopeajätteen varastointia ja käsittelyä koskevia velvoitteita ja edellytettäisiin tiedonvaihtoa elohopean saastuttamista maa-alueista. Tullakseen voimaan asetus tarvitsee vielä neuvoston ja parlamentin muodollisen hyväksynnän, jota odotetaan ensi vuoden alkupuolella.

Hammasamalgaamin käytöstä pyritään eroon

Hammasamalgaami on yksi elohopean suurimmista käyttökohteista EU-alueella. Asetusehdotuksella kiellettäisiin hammasamalgaamin käyttö maitohampaiden, raskaana olevien ja imettävien naisten sekä alle 15-vuotiaiden lasten hampaiden paikkauksessa 1.7.2018 alkaen.  Tästä voitaisiin poiketa vain erityisten lääketieteellisten tarpeiden perusteella. Jäsenmaiden olisi myös laadittava kansalliset suunnitelmat hammasamalgaamin käytön vähentämiseksi 1.7.2019 mennessä. Mahdollisuutta luopua käytöstä kokonaan tarkasteltaisiin myöhemmin laadittavassa komission selvityksessä. Elohopea-asetus edellyttäisi myös, että hammasamalgaamia käytetään vain kapseloidussa muodossa ja amalgaamia käyttävien hammashoitoloiden tulisi ottaa käyttöön riittävän tehokkaat amalgaamierottimet. Lisäksi täsmennettäisiin amalgaamijätteen käsittelyyn liittyviä huolellisuusvaatimuksia.

Asetusehdotuksen aiheuttamat toimenpiteet Suomessa jäisivät suhteellisen pieniksi, sillä Suomessa elohopean käyttö on vähäistä. Maassamme ei esimerkiksi harjoiteta sellaista kullankaivua, jossa elohopeaa hyödynnettäisiin asetuksessa mainitulla tavalla. Vuonna 2012 tehdyn selvityksen mukaan alle 3 prosentissa hammaspaikkauksia käytettiin Suomessa amalgaamia. Lähes kaikilla hammaslääkäreiden vastaanotoilla oli lisäksi käytössä amalgaamierottimet.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Ulla-Riitta Soveri, ympäristöministeriö, p. 0400 731 203, etunimi.sukunimi@ym.fi