Hallitus esittää lisää tukea opiskelija- ja nuorisoasuntojen rakentamiseen

Tiedote 5.9.2019 klo 14.22

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle hallituksen esityksen, jonka mukaan opiskelija- ja nuorisoasuntojen rakentamiseen, hankintaan ja perusparantamiseen myönnettävän investointiavustuksen enimmäismäärä nousisi 10 prosentista 15 prosenttiin hankkeiden hyväksytyistä kustannuksista. Avustukseen ei ehdoteta muita muutoksia.

Hallitusohjelmaan perustuvan lakimuutoksen tavoitteena on parantaa opiskelijoiden ja nuorten asumisoloja lisäämällä kohtuuhintaisten asuntojen määrää kasvukeskuksissa.

”Edulliset asunnot ovat suurissa kaupungeissa kiven alla, minkä huomaavat varsinkin uudet opiskelijat syksyisin opintojen alkaessa. Toivon, että investointiavustuksen kasvattaminen helpottaa opiskelijoiden ja nuorten asumista, kun kohtuuhintaisia asuntoja tulee tarjolle enemmän ja myös niiden kunnosta pidetään huolta. Kun koti löytyy helposti ja asumiskulut ovat maltilliset, voi keskittyä paremmin opintoihin ja muuhun elämään”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Kohtuuhintaisten opiskelija- ja nuorisoasuntojen määrän lisäämisellä tuetaan opiskelijoiden ja nuorten itsenäistä asumista, parannetaan heidän asumisolojaan ja elintasoaan sekä ehkäistään syrjäytymistä. Vapaarahoitteista asuntoa edullisemmassa opiskelija-asunnossa asuminen myös vähentää tarvetta käydä töissä opintojen ohessa, mikä tukee opintojen suorittamista tavoiteajassa.

Opiskelija- ja nuorisoasuntojen tuotannon tukeminen helpottaa kasvukeskusten vuokra-asuntotilannetta myös yleisellä tasolla, kun vapaarahoitteisia asuntoja jää enemmän esimerkiksi työssäkäyville.

Opiskelija- ja nuorisoasunnoille myönnettävä avustus kuuluu erityisryhmien investointiavustuksen alimpaan tukiluokkaan. Tämän tukiluokan asuntoihin ei tehdä erityisiä tila- tai varusteratkaisuja, mutta asuntoja tuetaan, koska niiden asukkaiden asumistilanne on haastava ja tulot poikkeuksellisen pienet. Investointiavustukset myönnetään valtion asuntorahaston varoista. Eduskunta päättää avustusten kokonaismäärästä vuosittain valtion talousarvion yhteydessä. Nyt ehdotettu avustuksen korotus tehdään nykyisen avustusvaltuuden puitteissa kohdentamalla avustuksia uudelleen.

Muutos voimaan 1.11. – koskisi myös hankkeita, joiden hakemukset jo vireillä

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1. marraskuuta, mistä alkaen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA tekisi korkeamman avustusprosentin mukaisia tukipäätöksiä.

Korkeampaa avustusta voitaisiin myöntää myös asuntohankkeille, joiden hakemus on ARAssa käsittelyssä lakimuutoksen tullessa voimaan, mutta joista ei vielä ole tehty päätöstä. Näin varmistettaisiin avustusta hakevien tasavertainen kohtelu ja avustusprosessin sujuvuus.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Ville Koponen, p. 0295 250 132, ville.koponen@ym.fi

Ministerin erityisavustaja Timo Juurikkala, p. 040 555 4013, timo.juurikkala@ym.fi

  • FI
  •  
  • SV