Väestö kasvaa vuonna 2040 enää kolmella suurimmalla kaupunkiseudulla

RSS
22.2.2019 Timo Tähtinen

Tänään julkaistun alueellisen väestöennusteen mukaan kasvavat kaupunkikeskukset vähenevät nykyisestä kymmenestä kolmeen. Vuonna 2040 kasvavat enää vain Helsinki, Tampere ja Turku. Kehitys haastaa kaupunkiseutujen kehittämisen, kun samalla tarve kestävälle kaupunkirakenteelle kasvaa.

Eurostatin (v. 2017) kokoaman ennusteen mukaan EU-28 saavuttaa väestömääränsä huipun vuonna 2045. Tilastokeskuksen (marraskuu 2018) koko Suomea koskevan väestöennusteen mukaan Suomen väkiluvun huippu saavutetaan noin vuonna 2035. Kehityskulku johtuu siitä, että syntyvyys on monissa kehittyneissä maissa alentunut kuolleiden määrä pienemmäksi. Väestön lisääntyminen niin EU:ssa kuin Suomessa perustuu siis enää positiiviseen maahanmuuttoon.

Toinen merkittävä kehityskulku on maailmanlaajuinen kaupungistumiskehitys. Vuonna 1950 maailman väestöstä 30 % asui kaupungeissa ja osuuden ennustetaan nousevan 68 %:iin vuonna 2050. Sama kehitys on ollut käynnissä Suomessa.

Jotta saisimme alueellisesta väestönkehityksestä ajankohtaisen kuvan, tilasimme yhdessä Hypoteekkiyhdistyksen, Kuntarahoituksen ja RAKLI:n kanssa Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ltä väestöennusteen. Alueellinen väestöennuste kattaa nykyiset kymmenen suurinta kasvuseutua vuoteen 2040 asti. Väestöennusteen päätulokset ovat seuraavat:

  • Kasvavina kaupunkiseutuina koko ajanjakson pysyvät vain Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseudut.

  • Muilla kaupunkiseuduilla väestömäärä saavuttaa huippunsa viimeistään 2030-luvulla.

  • Työikäisen väestön määrä kasvaa kymmenellä tarkastellulla kaupunkiseudulla yhteensä 160 000 henkilöllä ja vähenee muualla maassa 250 000 henkilöllä.

Mitä väestöennusteen teossa huomioidaan?

Alueellinen väestöennuste perustuu viime vuosina toteutuneelle väestönkehitykselle siten, että väestökehityksen osatekijöiden (kuolleisuus, syntyvyys, muuttoliike maan sisällä ja maahan/maastamuutto) viimeaikainen kehitys jatkuu tulevaisuudessa. Merkittävin muutos on tapahtunut syntyvyydessä, joka on alentunut viimeiset kahdeksan vuotta ja ennusteessa käytettävä kokonaishedelmällisyysluku saavutti mittaushistorian alimman arvonsa vuonna 2018. Jatkossa maan sisäinen muuttoliike väestöltään supistuvilta alueilta taas vähenee automaattisesti koska potentiaalisten muuttajien määrä vähenee.

Muuten väestönkehityksen osatekijöiden kehitys on ollut pitkään vakaata. Muuttoliike on kohdistunut suurimpiin kaupunkeihin koko 2010-luvun ja nettomaahanmuutto on ollut noin 15 000 henkilöä vuosittain jo kymmenen vuoden ajan.

Väestömäärän aleneminen muuttaa toimintaympäristöä

Ennusteen mukaan Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseutujen ulkopuolinen väestö vähenee ajanjaksolla 270 000 henkilöllä. Suurimmat vaikutukset kohdistuvat määrällisesti voimakkaimmin supistuville seuduille.

Voimakkaimmin supistuvilla seuduilla palvelujen laatu ja saavutettavuus, työvoiman kysyntä ja tarjonta, matalat ja laskevat kiinteistöjen arvot sekä taloudellisten resurssien supistuminen ovat ongelmien ytimessä.

Ympäristöministeriön toimialueella väestöään menettävien kuntien elinvoiman ylläpitämiseen on ollut tarjolla vain vähän ratkaisuja. Asumiseen, yhdyskuntarakenteeseen sekä luonto- ja kulttuuriympäristöihin ennakoivasti ja strategisesti panostamalla on mahdollista ehkäistä osaa ongelmista ja vaikuttaa kunnan ja sen asukkaiden talouteen.

Elinvoiman ylläpitämisessä tai kehittämisessä avainasemassa on kuitenkin paikallinen elinkeinotoiminta. Uusikaupunki on tästä esimerkki. Osa seuduista saa elinvoimaa yhä enemmän myös kaupunkien ja maaseudun välisen vuorovaikutuksen lisääntymisestä, joka näkyy erityisesti monipaikkaisuuden lisääntymisenä. Tätä ei väestölaskenta huomioi. Tuore alueellistamispolitiikkaa koskeva selvitys käsittelee alueellista kehitystä ja työn murrosta liittyen monipaikkaisuuteen ja paikkariippumattomuuteen

Kestävää kaupunkia kohti

Voimakkaimmin kasvavilla seuduilla väestön lisääntyminen edellyttää investointeja uusien asukkaiden tarvitsemiin asuntoihin, palveluihin ja liikkumiseen liittyen. Kehitys on positiivista; elinvoima, verotulot ja seudun kilpailukyky paranevat väestön lisääntyessä. Keskeisenä haasteena on hallita kaupungin ja kaupunkiseudun kasvua kestävällä tavalla.

Niillä kasvuseuduilla, joilla väestönkasvu on pysähtymässä, kaupunkiseudun alueidenkäyttö ja suunnittelu muuttuvat oleellisesti nykyisestä pysyvään väestönkasvuun perustuvasta suunnittelusta. Ääriesimerkkinä tästä on Oulun kaupunkiseutu, jonka ennustettu väestömäärä vuonna 2040 on noin 30 000 asukasta pienempi kuin Tilastokeskuksen vuoden 2015 ennusteessa. 

Ympäristöministeriö on toiminut suurimmilla kaupunkiseuduilla jo pitkään yhteistyössä muiden ministeriöiden sekä kaupunkiseutujen kaupunkien ja kuntien kanssa. Ensimmäinen valtion ja Helsingin seudun kaupunkien ja kuntien yhteistyösopimus sovittiin vuonna 2000. Tavoitteena oli parantaa pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien asunto-oloja sekä tähän liittyvän yhdyskuntarakenteen, maankäytön ja liikennejärjestelmien kehittämistä. Sittemmin yhteistyötä on kehitetty, tavoitteellisuutta lisätty ja yhteistoimintaa laajennettu alueellisesti myös Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseuduille. Tätä työtä jatketaan.

Kestävän kaupunkikehittämisen kokonaisuus edellyttää vielä laajempaa tarkastelua. Tähän olemme tarttuneet Kestävä kaupunki-ohjelmassa (www.kestavakaupunki.fi), joka tukee kaupunkeja ja kuntia niiden kestävyyden vahvistamisessa. Ohjelma määrittelee kestävän kaupungin pääulottuvuuksiksi vähähiilisyyden, älykkyyden, sosiaalisen kestävyyden ja terveellisyyden. Kestävä kaupunki koskee niin väestöltään kasvavia kuin väheneviä kaupunkeja, ja ohjelmassa on tarkoitus löytää ja levittää parhaita käytäntöjä kestävän kaupungin kehittämiseen. 

Ennuste on paras käsitys tulevasta kehityksestä – tulevaisuuteen voi vaikuttaa

Ennuste ei luonnollisesti voi ottaa huomioon tulevia kehityskulkuja saatikka toimenpiteitä. Niinpä todellinen kehitys tuleekin olemaan hieman erilainen ja siihen on mahdollista vaikuttaa jossakin määrin.

Kaupunkiseudut kehittävät vetovoimaansa ja kilpailukykyään. Yksi kehittyvä osa-alue voisi olla kaupungin sitä ja ympäröivän maaseudun vuorovaikutuksen kehittäminen. Vuorovaikutusta voisi kehittää energian- ja ruoantuotantoon, saavutettavuuteen/monipaikkaisuuteen ja virkistysmahdollisuuksiin liittyen. Jo nyt on havaittavissa, että raideliikenteen ja pääväylien varteen on muodostunut kehityskäytäviä, joissa elinvoima ja hyvinvointi voivat kehittyä laajemmalla alueella.

Viime vuosien muuttoliike on kohdistunut keskuskaupunkeihin ja uusi asuntorakentaminen pieniin kerrostaloasuntoihin. Voisiko tämä kehitys kääntyä tulevaisuudessa, esimerkiksi asumisen hinta- ja vuokratason noustessa edelleen keskuskaupungeissa tai asumiseen liittyvien arvojen muuttuessa? Hyvällä asumisella ja asuinympäristöllä sekä toimivilla liikkumisyhteyksillä voidaan lisätä kaupunkiseudun tai yksittäisten seudun osa-alueiden vetovoimaa.

Maahanmuutto on jokeri koko väestönkehityksessä. Kyse ei ole ainoastaan Suomeen kohdistuvasta maahanmuutosta vaan myös suomalaisten nuorten muuttamisesta maailmalle. Suomeen kohdistuva, opiskeluun tai työntekoon liittyvä, maahanmuutto voi tuoda kaivattua osaavaa työvoimaa ja elinvoimaa. Ilman aktiivisia toimenpiteitä osaajia ei kuitenkaan Suomeen muuta.

Ennusteet antavat meille suunnittelukehikon, mutta tulevaisuus luodaan, siihen voi ja pitää vaikuttaa.

Kirjoittaja on töissä ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osastolla.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.