Metsänhakkuista ja vähän norpasta

RSS
4.5.2010 Hannele Pokka

Metsähallituksen hakkuut Elias Lönnrotin reitillä Kainuussa ovat herättäneet huomiota. Runonkeruuretkilleen Vienan Karjalaan samaa polkua vaeltaneen Lönnrotin nimen mukaan ristityn reitin ympärillä olevat alueet lienevät talousmetsiä, joita on lupa hakata ja hoitaa. Reitti on kulttuurimatkailijoiden suosima, eikä syyttä. Jää miettimään, eikö reitin ympärille olisi voitu jättää suojametsää. Ainakin se olisi metsän hyvien käsittelyohjeiden mukaista.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka Liisa Anttila lupasi television ajankohtaisohjelmassa pari viikkoa sitten lähtevänsä henkilökohtaisesti sopimaan niiden vesialueen omistajien kanssa kalastusrajoituksista, jotka eivät ole niihin vielä suostuneet ja joiden mukanaoloa tarvitaan norppakannan suojelemiseksi Saimaalla.

Vesialueen omistajat ovat kiitettävästi tehneet vapaaehtoisia sitoumuksia kalastuksen rajoittamisesta Saimaan norpan kannalta tärkeillä vesialueilla. Sopimuksia lienee tällä hetkellä jo yli 1500 vesihehtaarilta. Suojeltu alue ei kuitenkaan ole vieläkään kattava, koska muutama vesialueen omistaja on kieltäytynyt sopimuksesta. Nämä vastaanhangoittelijat ministeri Anttila lupasi taivuttaa suojelukannalle. Jokohan jo tällä viikolla kuulemme tästä asiasta uutisia?

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.