Oulu katsoo pohjoiseen

RSS
13.11.2013 Hannele Pokka
Pohjois-Pohjanmaan ELY kävi tällä viikolla tuloskeskustelut ympäristöministeriön kanssa. Kuultiin, että Pohjois-Pohjanmaan veturi, Oulukin on menettänyt runsaasti työpaikkoja Nokian myötä. Työttömiä insinöörejä ja muita työnhakijoita on Oulussakin liian kanssa.

Oulussa katsotaankin nyt pohjoiseen, Pohjois-Norjaan. Naapurissa öljy- , kaasu- ja kaivosteollisuuteen investoidaan suuria summia. Oulu ja Tromssan kaupunki ovat keskustelleet lentoyhteyden avaamisesta kaupunkien välille.

Suomen pohjoisessa naapurissa Norjassa menee nimittäin hyvin. Muun Euroopan kärsiessä heikoista kasvuluvuista ja korkeasta työttömyydestä, Norjan bruttokansantuote kasvaa noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Työttömyysprosentti on vain 3,7 ja monista ammatti-ihmisistä on jopa pulaa. Kaasun ja öljyn ympärille on kehittynyt vahva osaamisklusteri, joka tänään tuo yhtä paljon tuloja kuin itse raaka-aineet.

Vaikka Norjan kokonaistalouden kova tahti on kuluvan vuoden aikana alkanut tasaantua, öljy- ja kaasualan sekä offshore-teollisuuden suoranainen kasvuboomi jatkuu. Esimerkiksi Hammerfestissa, jonne avattiin Snøhvitin LNG-laitos vuonna 2007, väkimäärä kasvaa, uusia päiväkoteja rakennetaan, satamaa laajennetaan ja liikenneyhteyksiä parannetaan. Hammerfestin lailla tulevat lähivuosina kasvamaan monet muutkin Pohjois-Norjan kaupungit. Suomen lähialueille, Finnmarkiin ja muualle Pohjois-Norjaan, investoidaan tänäkin vuonna miljardeja euroja.

Oululaisten mielenkiinto erityisesti Norjaan on ilahduttavaa. Tähän asti suomalaiset toimijat, niin yritykset kuin työväki ovat olleet harvassa norjalaisten hankkeissa. Toivottavasti kuulemme pian Oulun suunnalta myös uutisia onnistumisista.
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.