Taas uusia vuotoja lannoitetehtailta Itämereen

RSS
16.6.2013 Hannele Pokka
Viime päivien uutisoinnit Puolan lannoitetehtaiden kipsivuorten fosforipäästöistä ovat panneet miettimään, millaisilla tiedoilla Itämeren maat tekevät suojelupäätöksiä maiden yhteisesti perustamassa Helsingin suojelukomissiossa, Helcomissa. Eivätkö maat raportoikaan rehellisesti sinne päästöistään?

Nyt uusista fosforipäästöistä ovat puhuneet suomalaiset. Suomalainen toimittaja on käynyt ottamassa Veikselin varrella vesinäytteitä. Suomen ympäristökeskus on esittänyt oman arvionsa. Suomalaisen säätiön edustaja on antanut lausuntoja. Asianosainen, Puolan valtio, joka myös omistaa päästölähteen lannoitetehtaan, ei ole osallistunut keskusteluun.

Maanantaina alkavassa Helcomin kokouksessa Helsingissä esillä on mm. maiden raportit lannoitetehtaiden jätekipsialtaiden tilasta ja mahdollisista vuodoista.

Koko Helsingin suojelukomission uskottavuuden kannalta on välttämätöntä, että komissio saa luotettavat tiedot riskikohteista ja niiden mahdollisista päästöistä. Kunkin Itämeren maan asiana on hoitaa oma kotipesänsä kuntoon. Suojelutyötä ei tarvitse tehdä yksin. Parhaita käytäntöjä ja kansainvälistä rahoitusta on saatavilla. Tarvitaan vain käytännön toimia.
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.