Hakukuulutus valtionavustuksesta lajien uhanalaisuusarvioinnista vastaavien työryhmien ja muiden uhanalaisten lajien suojelua edistävien työryhmien toimintaan sekä uhanalaisuusarviointia palvelevaan lajiston valtakunnalliseen seurantaan

Uutinen 7.3.2019 klo 13.32

Ympäristöministeriö ilmoittaa haettavaksi vuoden 2019 valtionavustuksen lajien uhanalaisuusarvioinnista vastaavien työryhmien ja muiden uhanalaisten lajien suojelua edistävien työryhmien toimintaan, uhanalaisimpien lajien suojelutoimiin sekä uhanalaisuusarviointia palvelevaan lajiston valtakunnalliseen seurantaan. Hakuaika alkaa 7.3.2019 ja hakemukset ympäristöministeriölle tulee toimittaa viimeistään 29.3.2019.

Avustuksen kohteena oleva toiminta

Avustuksen ensisijaisena kohteena on Suomen perhos- ja sienilajien uhanalaisuusarvioinnin edellyttämä pitkäjänteinen työ eliötyöryhmissä sekä siihen liittyvä muu työryhmän toiminta, kuten uhanalaisten lajien esiintymien kartoitukset ja seuranta, tiedon kokoaminen, harrastajayhteistyö, lajien suojelun edistäminen ja asiantuntijatahona toimiminen. Lisäksi avustusta voidaan käytettävissä olevan määrärahan puitteissa myöntää myös muuhun lajien uhanalaisuusarviointia palvelevaan lajiston valtakunnalliseen seurantaan sekä korkeassa häviämisriskissä olevien lajien lajikohtaisten työryhmien toimintaan ja erityisten suojelutoimenpiteiden toteuttamiseen.

Avustukset maksetaan ympäristöministeriön momentilta 35.10.21 (Eräät luonnonsuojelun menot). Tässä ilmoituksessa tarkoitettuun toimintaan on vuodelle 2019 varattu enintään 100 000 euroa. Valtionavustukset ympäristöministeriön hallinnonalalla edistävät ministeriön kannalta myönteisiä yhteiskunnallisia arvoja ja vaikutuksia sekä ministeriön strategisia tavoitteita. Valtionavustukset ovat harkinnanvaraisia etuuksia.

Edellytykset hakijalle

Perhos- ja sienilajeihin keskittyvillä työryhmillä on oltava käytännössä osoitettu kokemus ja osaaminen lajien uhanalaisuusarvioinnin edellyttämistä tietotarpeista sekä erinomainen asiantuntemus kohteena olevasta eliöryhmästä. Muun kuin uhanalaisuusarviointiin liittyvän toiminnan osalta hakijoilla on oltava riittävä osaaminen ja kohteena olevien lajien tuntemus.

Hakijan tulee olla yhteisö. Hakija ei voi olla yksityishenkilö eikä toiminimi.

Avustuksen hakeminen

Avustus haetaan kirjallisesti ympäristöministeriöstä 29.3.2019 mennessä. Hakemukset toimitetaan allekirjoitettuina ja skannattuina ympäristöministeriön kirjaamoon, kirjaamo@ym.fi, tai allekirjoitettuina ympäristöministeriöön postiosoitteeseen PL 35 Valtioneuvosto tai käyntiosoitteeseen Ritarikatu 2B. Sähköpostin osoitekenttään tai kirjeeseen merkitään ” Valtionavustushaku, Dnro VN/1489/2019/-YM-1”.

Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee kuvata haettavan avustuksen kohteena oleva keskeinen toiminta vuonna 2019 sekä eritellä mahdolliset palkkakulut ja palkkiot, seminaari- ja kokouskulut, maastokäynneistä aiheutuvat kulut sekä mahdolliset muut erityiset kulut.

Hakemuksessa tulee olla hankesuunnitelma, missä tulee olla

  • haettavan avustuksen määrä
  • hankkeen rahoitussuunnitelma: kokonaisbudjetti, muista rahoituslähteistä (esim. kunta, muut ministeriöt, säätiöt/yritykset/yksityiset tuet) haettavat rahoitukset sekä haettavan avustuksen määrä ja kokonaisbudjetin suunniteltu jakautuminen menolajeittain
  • tarvittaessa hankeorganisaatio ja tärkeimmät sidosryhmät nimettynä
  • liitteinä voidaan toimittaa muita toteutukseen olennaisesti liittyviä tietoja hakijan harkinnan mukaan.
  • hakijan yhteystiedot
  • allekirjoitus. Hakemukseen on liitettävä selvitys yhteyshenkilön oikeudesta toimia yhteisön lukuun (nimenkirjoitusoikeus).

Valtionavustuspäätökset

Ympäristöministeriö tekee hakijoille hakuajan päätyttyä kirjallisen valtionavustuspäätöksen, myönteisen tai kielteisen. Tukea on mahdollista myös myöntää vähemmän kuin mitä on haettu. Avustusten harkintaa tehdään hakijoiden toimittamien hakemusten perusteella, valtionavustuslain 5 §:n ja 7 §:n mukaisesti. Avustusta harkittaessa otetaan huomioon hakijan edellytykset hakemuksen kohteena olevan toiminnan järjestämiseksi sekä sen maantieteellinen kattavuus ja vaikuttavuus. Päätökset pyritään tekemään 15.4.2019 mennessä. Avustuspäätös sisältää ehdot, joita avustuksen saajan tulee noudattaa. Avustus maksetaan avustuspäätöksen nojalla yhdessä erässä hakijan ilmoittamalle tilille.

Raportointi ja kirjanpito

Avustuksen saajan tulee antaa valtionavustuslain 12 ja 14 §:n perusteella valtionapuviranomaiselle avustuksen maksamiseksi oikeat ja riittävät tiedot.

Ympäristöministeriöllä tai sen valtuuttamalla toisella viranomaisella tai ulkopuolisella tilintarkastajalla on valtionavustuslain 16 §:n mukaisesti oikeus suorittaa avustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia avustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Valtionapuviranomaiset seuraavat myöntämiensä valtionavustusten käytön tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valtionavustusten vaikutuksia kilpailuun. Avustuksen saaja on velvollinen esittämään ympäristöministeriölle kaikki tarkastuksessa tarvittavat tili- ja muut asiakirjat sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksen suorittamisessa. Yleisiä hallintokuluja, kuten esimerkiksi kirjanpito- ja tilintarkastuskuluja, ei lueta hyväksyttäviksi kuluiksi.

Valtionavustuksen saajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa valtionavustus tai sen osa. Valtionavustuksen saajan tulee palauttaa valtionavustus tai sen osa myös, jos sitä ei voida käyttää valtionavustuspäätöksessä edellytetyllä tavalla.

Sovellettava lainsäädäntö

Ympäristöministeriön myöntämät avustukset ovat harkinnanvaraisia. Valtionavustuksista säädetään valtionavustuslailla (688/2001), jota sovelletaan valtionavustuksen myöntämisen perusteisiin sekä myöntämiseen, maksamiseen, käyttämiseen, käytön valvontaan ja takaisinperintään sekä niihin liittyviin menettelyihin. Tässä hakukuulutuksessa tarkoitetut avustukset myönnetään valtionavustuslain mukaisina erityisavustuksina hakemuksen kohteena olevaan toimintaan ja toimenpiteisiin.

Valtionavustukset myönnetään hakemuksesta. Avustuksen saamisen edellytyksiä valtionavustuslain nojalla ovat:

  • käyttötarkoituksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys
  • valtionavustuksen perusteltavuus avustukselle asetettujen tavoitteiden kannalta
  • tarpeellisuus hankkeen tai toiminnan laatuun, laajuuteen ja muihin tukiin nähden sekä
  • avustuksen kilpailuneutraalisuus.

Hallintoasioiden menettelyllistä suorittamista ohjaa hallintolaki (434/2003), jossa säädetään mm. asioiden käsittelystä viivytyksettä, asioiden selvittämisvelvollisuudesta ja päätösten perustelemisesta. Valtionavustuksia käsiteltäessä on hallintolain säännökset huomioitava.

Muutoksenhaussa noudatetaan hallintolainkäyttölakia (586/1996). Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle valtionapuviranomaiselle eli ympäristöministeriölle. Valtionapuviranomaisen oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Lisätietoja 

Esko Hyvärinen
ympäristöneuvos
p. 0295 250 094
esko.o.hyvarinen@ym.fi