Arktinen neuvosto laati suositukset ympäristövaikutusarvioinnin menettelyistä arktisilla alueilla

Tiedote 17.5.2019 klo 9.46

Arktisen neuvoston kestävän kehityksen työryhmässä on valmisteltu Suomen johdolla raportti, jossa käydään läpi ympäristövaikutusten arvioinnin hyviä käytäntöjä arktisella alueella. Käytännöissä painotetaan erityisesti sitä, miten alkuperäiskansaväestön ja muiden paikallisten asukkaiden osallistumista voitaisiin vahvistaa.

Projektissa selvitettiin, kuinka suuria hankkeita voidaan suunnitella niin, että asukkaiden mielipiteet tulevat kuulluiksi. Paikallisilla asukkailla on arvokasta tietoa alueen luonnonoloista, jota hankkeiden suunnittelussa ei aina huomioida.

Ympäristöministeriön johdolla laaditut suositukset ovat saaneet myös tunnustusta kansainväliseltä vaikutusten arvioinnin kattojärjestöltä (International Association for Impact Assessment). Järjestö myönsi vuoden 2019 palkinnon Arktiselle neuvostolle sen kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua edistävästä työstä sekä aktiivisuudesta vaikutusten arvioinnin alalla.

Raporttiin on koottu esimerkkejä ja suosituksia, joilla arktisen alueen YVA-menettelyjä voidaan kehittää. Kolme keskeisintä teemaa ovat osallistumisen vahvistaminen, alkuperäiskansa- ja muun paikallisen tiedon hyödyntäminen sekä valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointi. Suositukset on tarkoitettu erityisesti niille toimijoille, jotka tulevat arktisen alueen ulkopuolelta.

Projekti oli osa Arktisen neuvoston Suomen puheenjohtajuuskauden työtä. Sen rinnakkaisvetäjinä toimivat Kanada, Tanska ja alkuperäiskansajärjestö Gwich'in Council International.

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori Päivi Karvinen, p. 029 525 0014, etunimi.sukunimi@ym.fi

Neuvotteleva virkamies Seija Rantakallio, p. 029 525 0246, etunimi.sukunimi@ym.fi