Hyppää sisältöön

Ilmastonmuutoksen hillitseminen

Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma, jota ratkaistaan vähentämällä maapallon lämpenemistä aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä.

IIlmastopolitiikkaa tehdään kaikilla areenoilla kansainvälisestä paikalliseen. Kansainvälisen ilmastopolitiikan ydin on YK:n ilmastopuitesopimus, Pariisin sopimus ja Kioton pöytäkirja. Euroopan unioni on merkittävä ilmastopolitiikan toimija, jonka osana Suomi neuvottelee ilmastoneuvotteluissa. Euroopan unionin sisällä määritellään unionin omat, myös Suomea velvoittavat ilmastopoliittiset tavoitteet. Lisäksi Suomi tekee vahvasti omaa kansallista ilmastopolitiikkaansa.

 

Feodor Gurvits, YHA Kuvapankki
Feodor Gurvits, YHA Kuvapankk


Ympäristöministeriö koordinoi Suomessa YK:n ilmastosopimuksen alaisia ilmastoneuvotteluja sekä Euroopan unionin neuvotteluita ilmastoasioista. Ministeriö on myös YK:n ilmastosopimuksen kansallinen vastuutaho. Kansallisessa ilmastopolitiikassa ympäristöministeriö vastaa esimerkiksi maankäyttö- ja aluesuunnittelupolitiikasta, jätepolitiikasta sekä rakentamisesta, jotka kytkeytyvät vahvasti ilmastokysymyksiin.

Suomen ilmastopolitiikan lähtökohdat

Suomi noudattaa YK:n ilmastonmuutosta koskevaa puitesopimusta eli YK:n ilmastosopimusta, jonka se on ratifioinut vuonna 1994. Ilmastosopimusta on tarkennettu Kioton pöytäkirjalla, joka täsmentää pöytäkirjaan kuuluvien maiden velvoitteita kasvihuonekaasujen vähentämisessä. Kioton pöytäkirjan ensimmäinen velvoitekausi koski vuosia 2008—2012 ja sen toinen velvoitekausi koskee vuosia 2013—2020. Pöytäkirjan toista velvoitekautta koskeva Dohan muutos ei ole mennessä tullut voimaan, muutokseen sitoutuneita osapuolia on 137 (tilanne toukokuussa 2020).

Pariisin ilmastosopimus hyväksyttiin vuonna 2015 ja se tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 2016. Sopimuksen toimeenpanosäännöt sovittiin Katowicen ilmastokokouksessa 2018. Osapuolten Pariisin sopimukselle antamat sitoumukset koskevat vuoden 2020 jälkeistä aikaa. Ilmastoneuvottelujen yhteydessä etsitään myös ratkaisuja sille, kuinka kaikkien maiden päästöjä saataisiin vähennettyä voimakkaammin. Maiden tähän mennessä ilmoittamat päästövähennyssitoumukset eivät riitä rajoittamaan ilmaston lämpenemistä kansainvälisesti sovittuun alle kahteen asteeseen.

Kansainvälisen ilmastotoimien riittävyyttä arvioidaan tieteellisen perustein. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC) tuottaa tietoa ilmastonmuutoksen taustasta, vaikutuksista ja vähentämiskeinoista. IPCC:n viides arviointiraportti valmistui vuosien 2013–2014 aikana. IPCC julkaisi 1,5 astetta koskevan erityisraportin vuonna 2018.

Euroopan unionin päästövähennystavoite vuoteen 2020 saakka on 20 prosenttia vuoden 1990 päästöjen tasosta. Päästökauppadirektiivi ja taakanjakopäätös varmistavat, että EU saavuttaa tämän sitoumuksen.

EU on myös Eurooppa-neuvoston päätöksellä sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Tämän tavoitteen toimeenpanosta päästiin sopuun loppuvuonna 2017, kun päästökauppadirektiivin uudistus sekä jäsenvaltioiden päästövähennysten taakanjako (taakanjakoasetus) hyväksyttiin. Suomen päästövähennysvelvoite päästökaupan ulkopuolisille aloille on 39 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2005. Lisäksi maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (ns. LULUCF) sektorille asetettiin ensimmäistä kertaa sitova velvoite. Kesällä 2018 päästiin sopuun myös uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden erillisistä tavoitteista. Uusiutuvan energian osuus tullaan nostamaan 32 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja energian käyttöä tehostetaan vähintään 32,5 prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna kehitykseen, joka tapahtuisi ilman energian käyttöä tehostavia poliittisia toimia (ns. perusskenaario). Energiaunionin hallintomalli luo puitteet EU:n energia- ja ilmastotavoitteiden seurantaan.

Kansallisella tasolla ilmastopolitiikan suunnitelmien valmistelusta sekä niiden toteutumisen seurannasta säädetään ilmastolaissa (609/2015). Ilmastolain mukaisen suunnittelujärjestelmän tavoitteena on osaltaan varmistaa, että ihmisen toiminnasta aiheutuvien kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ilmakehään vähentyvät Suomen osalta vuoteen 2050 mennessä vähintään 80 prosenttia.

Ensimmäinen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) valmistui syyskuussa 2017 ja se hyväksyttiin eduskunnassa maaliskuussa 2018. KAISU toteuttaa yhdessä vuoden 2016 lopulla valmistuneen kansallisen energia- ja ilmastostrategian kanssa Sipilän hallituksen hallitusohjelman ilmasto- ja energiapolitiikan tavoitteet.

Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa määritellään keskeiset tavoitteet ja linjaukset vuoteen 2030 saakka koskien sekä päästökauppasektoria että päästökaupan ulkopuolista, niin sanottua taakanjakosektoria. Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma koskee pelkästään taakanjakosektoria, johon kuuluvat liikenteen, maatalouden, rakennusten erillislämmityksen, jätehuollon sekä F-kaasujen päästöt. Suunnitelmassa on tarkasteltu myös sektoreiden välisiä kytkentöjä sekä poikkileikkaavia teemoja, kuten kulutuksen ja paikallisen ilmastotyön merkitystä sekä julkisia hankintoja. Suunnitelma täsmentää ja täydentää energia- ja ilmastostrategiassa määriteltyjä toimia taakanjakosektorin päästöjen vähentämiseksi. Pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa on tarkoitus tarkastella vuodelle 2045 asetettavaa hiilineutraaliustavoitetta ja siihen liittyviä kehityspolkuja.

Lisätietoja

Ympäristöneuvos Jarmo Muurman, p. 0295 250 185, etunimi.sukunimi@ym.fi

Julkaistu 25.9.2018 klo 9.38, päivitetty 11.5.2020 klo 9.52