Bonnista pohjateksti Chilen ilmastokokoukseen

RSS
1.7.2019 Outi Honkatukia
Bonn ilmastokokous
© Kuva: IISD/ENB | Kiara Worth

Bonnin ilmastokokous päättyi torstai-iltana IPCC:n 1,5 asteen raportin merkitystä korostaviin loppupuheenvuoroihin: science is not negotiable – tieteestä ei voi neuvotella. Lähes kahden viikon rupeaman aikana virkamiehet käsittelivät IPCC:n 1,5 asteen raporttia ja Pariisin sopimuksen markkinamekanismeja, työstivät raportointitaulukoita, neuvottelivat YK:n ilmastosopimussihteeristön budjetista ja valmistelivat päätöksiä joulukuussa 2019 pidettävään Chilen ilmastokokoukseen.

Kokous sujui pääosin sopuisasti ja rakentavassa hengessä. Kokouksen vaikeimmiksi kysymyksiksi nousivat IPCC:n 1,5 asteen raportti, markkinamekanismit ja budjetti. Bonnin helteessä ilmastosopimuksen pääsihteeri Patricia Espinosa muistutti, että maapallon keskilämpötilan nousun rajoittaminen mahdollisimman lähelle 1,5 astetta vaatii kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 45 prosentilla vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2050 mennessä.

IPCC:n 1,5 asteen raporttia koskevan asiakohdan käsittely kaatui Katowicessa viime joulukuussa erimielisyyksiin ja selvää oli, ettei konsensuksen saavuttaminen nyt puoli vuotta myöhemmin olisi yhtään helpompaa. Raportista saatiin kuitenkin Bonnissa kelvollinen lopputulos, vaikka tiedepohjan ja IPCC:n merkitystä korostavat maaryhmät kuten EU olisivat halunneet IPCC:n 1,5 asteen raportin sisällön näkyvän loppupäätelmissä vahvemmin. Useat maaryhmät korostivat IPCC:n 1,5 asteen raporttia ja tiedettä Bonnin loppupuheenvuoroissaan.

Pariisin sopimuksen markkinamekanismeja koskevia sääntöjä ei saatu viime joulukuussa sovittua, joten Katowicen jäljiltä oli nyt pöydällä kaksi eri neuvottelutekstiä. Vaikka maiden näkemykset eivät Bonnissa lähentyneetkään, virkamiesneuvottelujen tuloksena saatiin yksi – tosin vielä useita vaihtoehtoisia muotoiluja sisältävä teksti – jonka pohjalta työtä voidaan jatkaa Chilen ilmastokokouksessa.

Yksi tärkeimmistä Bonnissa sovituista asioista oli YK:n ilmastosopimussihteeristön budjetti vuosille 2020-2021. Ilmastosopimussihteeristön ydinbudjetti kasvaa viisi prosenttia seuraavalla kaksivuotiskaudella. EU ajoi budjettineuvotteluissa nyt sovittua suurempaa ydinbudjettia, jotta Pariisin sopimukselle tärkeän läpinäkyvyyskehikon riippuvuus vapaaehtoisrahoituksesta olisi vähentynyt. Tämä ei kuitenkaan mennyt läpi, koska keskeisillä kehittyvillä mailla ei ollut mandaattia suostua suurempaan ydinbudjettiin.

Bonnissa sovittiin vahinkoja ja menetyksiä koskevan Varsovan mekanismin arvioinnin perusteista. Varsovan mekanismin varsinainen arviointi tapahtuu Chilen ilmastokokouksessa.

Alkuperäiskansojen foorumia koskeva työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa Bonnissa ja sopi monivuotisesta työohjelmastaan.

Bonnissa valmisteltiin koulutusta, tietoisuuden lisäämistä ja sidosryhmien osallistamista koskeva päätös hyväksyttäväksi Chilen ilmastokokouksessa. Myös maataloutta koskeva Koronivia-työ eteni. Kokouksen aikana järjestettiin useita sivutapahtuma ja myös naisten asema oli vahvasti esillä.

Suomen hallituksen kunnianhimoinen ilmastopolitiikka herätti runsaasti kiinnostusta sekä sivutapahtumissa että käytävillä.

YK:n ilmastosopimuksen seuraava osapuolikokous pidetään 2.-13.12.2019 Santiagossa, Chilessä.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.