Onko tulevan ilmastosopimuksen neuvotteluista tullut kilpailu kohti pohjaa?

RSS
19.12.2013 Jami Arvola, ympäristöministeriö

Ilmastonmuutokseen erikoistuneiden tutkimustalojen Ecofys, Climate Analytics ja PIK yhteinen Climate Action Tracker -projekti (CAT) julkaisi 20. marraskuuta oman arvionsa 24 isoimman saastuttajamaan ilmastopolitiikan suhteesta kansainvälisesti asetettuihin päästötavoitteisiin neuvotteluiden edetessä kohti Pariisissa 2015 solmittavaa uutta ilmastosopimusta.

CATin mukaan hallitusten tämän hetkiset toimet hillitä ilmastonmuutosta ovat johtamassa 3,7 astetta lämpimämpään maailmaan vuonna 2100. CAT on arvioinut myös yksittäisten maiden ilmoittamien päästötavoitteiden riittävyyttä suhteessa globaaliin kahden asteen tavoitteeseen sekä politiikan toimeenpanon riittävyyttä.

Climate Analytics -tutkimuslaitoksen johtaja Bill Hare arvioi laskevan spiraalin olevan seurausta hallitusten kunnianhimon laskusta ja lisääntyneestä hiilivoiman käytöstä.

Esimerkiksi Japani ilmoitti kesken Varsovan ilmastoneuvotteluita laskevansa maan vuoden 2020 päästötavoitteita, mikä suurensi asetettujen tavoitteiden ja valtioiden sitoumusten välistä kuilua 3-4 prosentilla. Australian kunnianhimon lasku voi laajentaa kuilua entisestään. Haren mukaan kehitys, jossa valtioiden kansallinen ilmastopolitiikka ei vastaa kansainvälisesti asetettuja keskipitkän ja pitkä aikavälin tavoitteita, voi johtaa varsin heikkoon ilmastosopimukseen vuonna 2015. Huomattavaa kehitystäkin on tapahtunut muun muassa uusiutuvan energian määrän kasvussa, mutta kehitys ei paikkaa suurten maiden heikentynyttä kunnianhimon tasoa, arvioi Niklas HöhneEcofysistä.

Jami Arvola, ympäristöministeriö

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.